Hällä ja Väliä

Joskus -joskin aivan liian harvoin- sitä tulee miettineeksi, mikä elämässä on ihan oikeasti tärkeää. Siis IHAN OIKEASTI. Minusta sitä voisi miettiä joka päivä ja pitäisi, kunhan vain muistaisi. Liian usein päivät vain kumminkin kuluvat siihen, että miettii, mikä on huonosti tai mitä pitäisi vielä saada ollakseen onnellisempi.

Sellaisina päivinä, kun satun kuulemaan kauheita uutisia jonkin toisen ihmisen elämästä tai maailmasta yleensä, saatan hetken miettiä, miten nuo uutiset voisivat aivan yhtä hyvin koskettaa minua. Joku päivä saattaa alkaa aivan tavallisesti ja illalla se voikin olla jo elämän kauhein päivä, syystä tai toisesta. Kun nyt sitten yleensä päästään iltaan niin, että päivä onkin osoittautunut varsin tylsäksi ja tavalliseksi päiväksi, tulisi olla ylen onnellinen, että asia on näin. Joskus muistankin olla, mutta useimmiten en. Odotan vain että pääsen sohvalle voikkarin ja maikkarin seuraan, tyytyväisenä siihen että talossa on hiljaista. Ja tuossa hetkessä joskus -joskin aivan liian harvoin- muistan olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että terveet, onnelliset lapseni nukkuvat omissa, turvallisissa sängyissään.

Minusta on kovaa vauhtia kehittymässä jonkinsortin HälläVäliä- ihminen. Se liittyy myös näihin tärkeyskysymyksiin. Haluankin olla HälläVäliä ihminen ja aina vain kehittyä siinä asenteessa niin, että minua ei oikeasti enää häiritse, että minusta on kasvanut sellainen. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää, sointuvatko matot sohvan väriin niin: HälläVäliä. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää, että ei ole samansorttisia astioita 24 hengelle niin: HälläVäliä. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää että lapsi pitää jo neljännessä polvessa punaisia kuomia (eikä valita että olisi varpaisiin kylmä) niin: HälläVäliä. Jos lapsella on kihomatoja, täitä tai ontelosyyliä niin: Hälläväliä, hengissä on ja pysyy näistä huolimatta. Jos pomo pomottaa vain siksi että siitä on kiva pomottaa niin HälläVäliä. Jos en aina osu autotallista ulos, niin HälläVäliä; sehän on vain auton sivupeili. Tahrat laattalattiassa: HälläVäliä. Rikkinäiset pikkuhousut: HälläVäliä. Verhottomat ikkunat: HälläVäliä.

Ihan oikeasti tärkeää on Rakkaus. Perhe. Terveys. Toimeentulo. Ystävyys. Toivo. Onni. Siinäpä ne, tärkeimmät. Niin ja tietysti hyvä ja terveellinen ruoka. Mutta se, että eteisen kynnys puuttuu edelleen, ei ole sitten niin yhtään tärkeää. Kunhan saadaan seuraaviin kissanristiäisiin mennessä paikalleen.

Synttäreistä vehreyteen ilman mitään aasinsiltaa

Uuh, epämukavuusalueella taas vierailtu. En ymmärrä miksi minulla on näin paljon lapsia, kun en meinaa millään kestää synttäreitä. Syntymäpäivä sinänsä on ihmisen merkityksellisin päivä, kun eihän meitä olisi olemassakaan ilman tuota päivää, mutta ne juhlat. Ei ihme, että olen ohittanut kolmikymppiseni vähin äänin ja vaikka kuinka yritän mesoa nelikymppisistä, tuskin niitäkään tulee... Katsotaanko sittenkin 50- vuotis juhlia? Ehkä.

Se ensimmäinen syntymäpäivä on ihmisen elämän kaikkein hienoin -ainakin muille. Ainakin äidille ja isälle, ehkä sisaruksille ja isovanhemmille. Vauva itse ei nyt niin kovin paljon tuosta päivästä muista, ehkä hienointa onkin se, että vaikka on saavuttanut jotain niin suurta että on syntynyt tähän maailmaan niin ei jaksa ottaa siitä paineita. Toista ne ovat äidin paineet esimerkiksi seitsemän vuotta myöhemmin. Pitäisi olla hyvin suunniteltu ohjelmanumeristo, kivat pienet ja mieluummin viiden euron lahjapussukat jokaiselle vieraalle ja hyvät tarjoilut, mieluiten jäätelöbaari joka vastaa tarjonnaltaan kauppakeskuksen jäätelöbaarin tarjontaa.

Minä olen rypistellyt kaikki nämä vuodet vastaan tuota vieraiden lahjomiskäytäntöä. Minusta on aivan käsittämätöntä, että vieraille pitää olla lahjat.  Jokainenhan on kuitenkin vuorollaan syntymäpäiväsankari ja mielestäni tarjoilujen pitää riittää lahjaksi vieraille. Mitä nykyajan lapsi tekee muistivihkolla tai muutamalla tarralla tässä tavaratulvassa joka vyöryy lasten yli jouluna ja syntymäpäivinä? Tai miksi synttäreiltä pitää poistua hervottoman karkkisäkin kera, kun on juuri ahtanut itsensä täyteen herkkuja??!

Sysäsin vastuun Isosiskolle; suunnittele ohjelmanumeristo ja toteuta se. Ohjelmistoon kuului erinäisten tuoleihin liittyvien leikkien lisäksi onginta, joka sekin on mielestäni maailman typerin juttu, mutta lapsista ilmeisesti aivan hauskaa. Tyttöset väkersivät paperista miniviuhkoja ja minä hain kaupan alekorista maailmanturhimpiaHelloKittykumejajakyniä. Tyttöset käärivät  viuhkat ja turhakkeet tavalliseen lahjapaperiin miten parhaiten taisivat. En siis ostanut edes pieniä muovipusseja joita on tarjolla aivan vain tätä tarkoitusta varten. Sitten ongittiin. Sanoin vieraille, ettei paketteja saa avata kuin vasta kotona. En olisi kestänyt neitosten äimistyneitä ilmeitä tuosta maailman surkeimmasta vieraslahjasta. Enkä olisi jaksanut siivoilla viuhkoja ja kumeja ja kyniä, joista jokainen olisi jäänyt juhlapaikalle vieraiden lähdettyä koska olivat niin turha lisäke pikkuprinsessojen aarteisiin. Periaatteessa voisin alkaa jo säästää ensi vuoden synttäreitä varten, antaisin kutsua vain esimerkiksi kolme parasta kaveria ja ostaisin kaikille vaikka kivat rannekorut, mutta kun en halua! Niin, on minulla muitakin periaatteita kuin se, etten koskaan leivo piparkakkutaloa.

Periaatteista puheen ollen; haluaisin uuden vuoden lupausten sijasta tarkennella omia periaatteitani -siis periaatteessa tehdä itselleni lupauksia. Siis toteuttaa ajatuksia teoiksi kaikesta paremmasta, sellaisesta mitä ihailen. Voisin aloittaa siitä, että jokainen perheenjäsen käyttää samaa juomalasia monta kertaa päivän aikana. Meidän perheessä kun voi pikaisten laskutoimitusteni perusteella tulla noin 25-30 likaista juomalasia päivän aikana. Samantien voisin ryhdistäytyä puolipitoisten vaatteiden pesemättömyydellä. Mutta se tarkoittaisi sitä, että moni muukin tässä perheessä ryhdistäytyisi ja kykenisi pitämään esimerkiksi samaa mekkoa koko päivän. Jotenki se vain aina puolessa välissä päivää alkaa tuntua täysin sopimattomalta valinnalta ja kun tulee vaihdettua mekko, täytyy vaihtaa myös legginsit, koska ne eivät enää sovi väreihin ja sitten huomaa että sukatkin ovat väärää väriä. Mitä tälläisille vaatteille tehdään, jos niitä kertyy joka päivä?? Ne pestään. Plääh. Minusta on ilmeisesti kuoriutumassa pieni vihreä olento, tosin olen pahasti myöhässä tämän lapsipaljouden keskellä, mutta aion silti yrittää. 

Ymmärtääkseni tämä maailma on rakennettu niin (tai siis ihmiset ovat rakentaneet  sen niin), että kulutuksen pitäisi vaan kasvaa ja kasvaa. Ihmisten pitäisi vaan ostaa ja ostaa, että maailma pysyy pystyssä. Nythän on kuitenkin valitettavasti niin, ettei kulutus voi enää vain kasvaa, koska maapallo ei kestä sitä. Eikä näköjään yhteiskuntakaan, kun kokonaisia valtioita kaatuu. Raha alkaa yhä voimakkaammin olla muita arvoja vastaan. Olen siis täysin ristiriitaisessa tilanteessa; minä en ole ihminen, joka haluaa pankota rahaa tilille vain sen takia, että se on mukavaa (koska se ei ole), mutta toisaalta en halua laittaa rahaa koko ajan johonkin uuteen tavaraan. Tässä kohtaa huomaan onnekseni, että vaikka en juuri mitään ostakaan, rahaa ei ole silti tilillä. Ja tästä pääsemme siihen, miksi minusta on hyvä säästää pyykinpesussa ja tiskaamisessa; rahaa voisi jäädä vähän säästöön eikä vähäpätöisin asia ole luonnonvarojen säästäminen.

Älä poika pese juoksevalla vedellä!!

Nähtäväksi jää, tuleeko minusta koskaan pesunkestävää kierrättäjää, kirpputorien koluajaa, ihmistä joka ostaa vain aivan välttämättömän, jos aina sitäkään. Se olisi sitä "sanoista teoiksi"- toimintaa.