keskiviikko 19. helmikuuta 2014

AHAA ja hohhoi

Ihminen elää aina juuri sitä parasta ikäänsä. Sen oppii kai viimeistään neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä. En tiedä, olenko vielä oppinut paljon muuta. Lasten kanssa eläminen aiheuttaa sen, että kokee olevansa aina vähän keskenkasvuinen. Kaikki kesken. Siivous. Ruuanlaitto. Pyykkivuori. Kirja. Koko elämä. Mutta varsinkin äitinä oleminen. Olisiko ollut viisasta hankkia lapset kypsemmällä iällä? Olisiko silloin osannut paremmin ymmärtää nuoria ja tyhmiä? Kun olisi itse ollut vanhempi ja viisaampi. Ehkäpä ei. Lapset kasvattavat niin paljon, että ilman heitä olisin tällä hetkellä kuitenkin paljon vähemmän kuin nyt. Ja varmasti aivan yhtä kesken. 

Tiedän, että vanhempia ja viisaampia pitää kuunnella. Koska he tietävät elämästä paljon enemmän. Oikeasti. Ja nuorempia ja tyhmempiä pitäisi ymmärtää, koska he vasta opettelevat tietämään elämästä jotain. Tunnen useammin omassa elämässäni edelleen kuuluvani tähän tietämättömään nuorisojoukkoon. Teen päättömiä ratkaisuja. Tyhmänrohkeita ja hulluja. Kuten nuoren kuuluukin. En kuuntele vanhempia. Saan kritiikkiä. Toisaalta minun pitäisi pikkuhiljaa alkaa olla vanhempi ja viisaampi. Ohjata ja neuvoa. Haluaisin kuitenkin olla vanha ja viisas, joka hyväksyy nuorten ja tyhmien päätökset ja tukee niitä, jos nyt eivät aivan metsään mene. Ja vaikka siis menevätkin, niin tukee silti, hammasta purren. Koska maailma muuttuu ja arvot muuttuvat, kaikki ei ehkä pysy sukupolvesta toiseen samanlaisena. Tässä sitä nyt taituroidaan kahden tulen välissä, eli keskellä. Keski- ikäinenkö? Sitä en kyllä vielä millään suostuisi olemaan.

Olin tänään seurakunnan perhekerhossa. Minun yksi lempipaikkani kodin lisäksi. Niin paljon AHAA- elämyksiä minä en saa missään muualla, kuin perhekerhon hartaushetkessä. Pienessä ne on ihmisen ilot. Lauloimme jotain kivaa laulua lasten virsikirjasta. Yhtäkkiä tajusin jotain ihmeellistä. Olen joskus vähän hermoillut tyttärieni ujoutta, kun on kyseessä yleinen tilanne tai esiintyminen. Että miksi pitää olla tuollainen ujopiimä. Eikö voisi olla reipas ja rohkea ja niin edelleen. Yleinen odotus lapselle nykyään. Varmastikin aika yleistä näillä hoodeilla, että lapsi ei aina täytä tätä odotusta. Tajusin, että minähän olin juuri samanlainen piimä. En ollut mikään esiintyjä tai tuonut itseäni esille. Nykyään tuon aikalailla. Nyt olen oma itseni sellaisena, vaikka en ollut sellainen  lapsena. Tajusin siis, että lapseni saavat olla sellaisia kuin ovat ja he ovat sellaisina juuri hyviä. Yksi etappi huomata sellainen asia, todella tajuta, sydämessään. Heistä  tulee aikuisina sellaisia kuin tulee. Tietyt asiat, kuten valehtelu, varastaminen ja kiusaaminen, on ehdottomasti kielletty, mutta loppu hoitukoon melkein itsestään. Yritän parhaani mukaan olla pilaamatta sitä, minkä olen lahjaksi saanut. Ja se ei muuten ole helppoa! 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Elämän tilantarve

Me rakennamme lämpimiä varastoja, käyttöullakoita, kellarikomeroita. Taloja, joissa on paljon säilytystilaa, vaatehuoneita, yläkomeroita. Tilavia jääkaappeja, vetolaatikoita ja lasivitriinejä. Ostamme elämää tavarataloista ja nettikaupoista. Sitten sullomme elämän niihin rakentamiimme tilavia kaappeihin ja varastoihin. Lämmin varasto on oikein mukava elämälle, samoin tilava vetolaatikko. Elämä tarvitsee tilaa elää ja hengittää. Se tarvitsee ympärilleen kauniin lasivitriinin ollakseen hienosti esillä. Puhumattakaan menneestä elämästä; se on kätevä imaista imurin avulla tyhjiöpusseihin ja viedä käyttöullakolle. Toinen haluaa pitää sen siellä ikuisesti, pikalukittujen muovilaatikkojen sisällä, toinen haluaa joskus muistella sitä, kosketella ja katsella mennyttä elämää. 
On hyvä ajatella myös tulevaisuutta; Elämä on pitkä ja sitä on paljon, joten ihan jo senkin vuoksi säilytystilaa kannattaa varata riittävästi. Elämää vain nyt kertyy ajan mittaan. 

Toisaalta, elämä voisi tietysti myös olla jotain, mikä ei vie tilaa. Hetket. Rohkeus puhua. Rohkeus tehdä. Ilo. Rakkaus. Kiitollisuus. Lapsen jalanjäljet lumessa. Onni hyvästä päivästä. Puhdas matto. Elämää voi opetella joka päivä. Se ei vie tilaa.