Palvelukseen halutaan : Siivooja

Jos saisin toivoa tällä hetkellä jotakin maallista, ei mitään mahdottomuutta ja siivoukseen liittyvää, toivoisin siivoojan. Siivooja veisi ulos kaiken irtotavaran, poistaisi ylimääräisen rojun, siivoaisi tyhjentämänsä ja järjestämänsä kaapit ja laatikot ja tekisi perusteellisen katosta lattiaan siivouksen. Minä voisin jatkaa siitä. Eilen aloitin kevätsiivouksen pesemällä kaikki väliovet. Siihen se sitten jäikin. Ikkunanpesu odottaa pakkasten loppumista. Lusikkalaatikko pitäisi käydä läpi. Samoin vaatehuone. Pesuhuoneen laattoihin tarvitsisin höyrypesurin. Roskakaappikin pitäisi siivota. Ja muutenkin kaikki kahvinkeittimestä ilmalämpöpumppuun tarvitsisi pesua ja huoltoa. Ja tämä kaikki on vaan auringon syytä. Joulun aikaan siivoaminen on niin paljon antoisampaa, kun puhdasta tulee kynttilänvalossa paljon vähemmällä vaivalla!
                                                                                                                                                                        
Toisaalta, haluaisin olla äiti, joka ei kokoajan siivoa, koska lasten mielestä sellainen äiti on varmasti paljon mukavampi. Muistan vieläkin jonkin vanhan tv- ohjelman, jossa Titta Jokinen oli hieman hömppä äiti; Ainakin keitti lapsille ruokaa legoista. Tosin, ehkä tuntuu mukavammalle tulla koulusta kotiin syömään lättyjä kun legosoppaa... Mutta että jos sen verran hepsankeikka pystyisi olemaan, ettei välittäisi villakoirista sängyn alla tai muruista lusikkalaatikossa ja pitäisi järjestystä vaan sen verran, että käsittämätöntä kaaosta ei pääse syntymään. Yritän opetella sitä, koska elämässä on oikeastikin paljon tärkeämpiä asioita kun jatkuva siivoaminen.En tiedä, onko ompelu tärkeää, mutta sitä minä nyt kumminkin harrastan, pyrkien kyllä siihen, että se ei ihan kauheasti häiritse muut elämää. Pipo- tilauksia satelee nuorilta neideiltä. Aion nyt odottaa, että saan tilaamani TanttuRalli- merkit, niin voin sitten promota pipojani koululaisten avulla.

Koirantassu-applikointi

Friikki kun friikki

Kävin tänään tappamassa aikaa kenkäkaupassa Keskisiskon baletin aikana. En ymmärrä, miksen ymmärrä yhtään mitään kenkien päälle! Haluaisin ymmärtää. Minusta ne näyttivät kaikki samalle kun viime vuonna tai kaksi vuotta sitten. Minä en nähnyt siellä yksiäkään hienoja kenkiä. Paitsi valkoisia tennareita, aivan ihania! Olen pitänyt koko talven valkoisia tennareita ja pidän koko tulevan kevään. On minulla yhdet ihanat kengät, strassivarvastossut kolmen kesän takaa. Niitä aion pitää taas kesällä ja sitten syksyllä vaihdan valkoisiin tennareihin. On minulla myös yhdet laadukkaat kotimaiset mustat korkeakorkoiset, erittäin ihanat saappaat, joita voi käyttää pikkujouluissa ja hautajaisissa ja kaikissa juhlissa näiden väliltä (no ehkä ei kesähäissä, sinne laitan tennarit tai varvastossut) Niin ja on minulla myös tosi kalliit alennusmyynnistä ostetut El Naturalista- saappaat kahden vuoden takaa. Niitä olen kyllä käyttänyt ihan silloin kovimmilla paukkupakkasilla, kun tennareihin mahtuu vain yhdet villasukat. Niin ja sitten on perusmustat korkkarit vähintään viiden vuoden takaa, myöskin erittäin monikäyttöiset. Niin että kyllähän minä kenkien päälle ymmärrän ihan niinkuin aito nainen. Vai? Kannattaako minun toivoa olevani kenkäfriikki vai olenko kenties onnekas kun en ymmärrä.

Mietin, että mitä minun käteeni sitten tarttuu kaupasta... Ehkä kukkapurkkeja ja kaikenlaisia kehyksiä. Yksi ystäväni esitteli minulle kerran kaappinsa, joka oli täpötäynnä servettejä! Servettifriikkikin voi siis olla. Peilifriikki. Korufriikki. Lakanafriikki. Aivan sama, kunhan naiselta löytyy joku heikko kohta.

Minusta alkaa kai pikkuhiljaa kehittyä ompelufriikki. Kiersin taas kangaskaupan kautta. Ja lisäksi vielä postin, koska sieltäkin saa kankaita, jos on niitä sinne tilannut. Kokeilin ommella kummitytölle pipon ja applikoin siihen perhosen. Tämä oli hyvin nopeasti suunniteltu ja tehty eikä ollenkaan viimeisen päälle. Totesin, että kuvio voisi olla vähän pienempi ja ehkä kannattaisi siksakata vielä toiseen kertaan kuvion reunat. Ideoita applikointeihin kyllä riittää ja harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa!

Onnistumisen iloa

Muistan, että ompeleminen on ihan erilaista! Muistan, että käytin yläkoulussakin paljon ratkojaa. Ei huvittanut yhtään ratkoa, mutta pakko oli, kun jälki piti olla hyvää. Useimmiten yritin surauttaa koneella niin sanotusti siitä, mistä aita oli matalin. Eli jos tuli ryttyjä, yli vaan! Ja sitten ratkottiin. Kankaat olivat huonoja, varsinkin paitapuseron ompelu hirveästä kukallisesta (silloin se oli kyllä ihana kangas) lakanakankaasta ei ollut yhtään hienoa. Paidasta tuli aivan hirveä. Hirveä työ ja hirveä paita. Siksi kai olinkin ompelematta vuosia. Ikkunaverhon saumatkin ovat menneet vinoon viime vuosina. Kastemekon ompelin lapsilleni, lakanakankaasta senkin, kun olimme niin nuoria ja vähävaraisia silloin. Ohjeessa se oli tehty pellavasta. Ja siinäkin on yksi rytty saumassa. Linnut sentään kirjoin kultaisella muliinilangalla ja nimet. Kaunishan se on, vaikka en enää pysty sitä pellavaiseksi muuttamaan. Sen jälkeen en ole siis juurikaan ommellut, paitsi niitä vinoja ikkunaverhon saumoja. Ja nyt, yhtäkkiä, minusta tuntuu että minä osaan! Ihan oikeasti. Tarvitsee vaan valita riittävän helppoja töitä!  Tarvitaan trikoota ja saumuri. Vähän aikaa vauvanhoidon ja kotitöiden välissä. Ideoita ja unelmia. Ja näillä mennään eteenpäin.

Meidän iki- ihana Pikkusisko harjoittelee näissä kuvissa konttaamista ja vaikka sekään ei vielä luonnistu, siintää mielessä jo myös kahdella jalalla seisominen. Ajatukset ovat koko ajan lennossa. Vauva varmaan unelmoi ja haaveksii, eteenpäin elävän mieli, sanotaan. Sinisissä silmissä näkyy tulevaisuus. Äiti ainakin näkee sen. Kuinka vauvaa voikaan aina ihmetellä. Samat kehitysaskeleet kun kaikilla muillakin ja aina yhtä ihmeellisen ihanaa seurattavaa.

Arkirakkautta

Voi kuinka mukavaa on ommella pipoja! Ja mahdollisuudet ovat rajattomat; applikointia, nappeja, ihania kankaita.... Oi, kivaa! Hurautin tytöille pinkit pipot joihin ompelin napit. Suunnittelin kaavan itse ja siitä tuli kiva, vähän leveä malli. Näytti kokinhatulle. Isosisko tuli kaverinsa kanssa kotiin ja ilmoitti, että kaverille kans. Kangas oli päässyt vaan loppumaan ja siihen mennessä kun ompelen kaverille pipon, haluaisin jo omistaa Tantturalli- merkkejä. Näin ollen voisin mainostaa ompeluksiani. Nämä pipot olivat kokoa 6-8- vuotiaat, Isoveljen päähän sovittamalla saadaan sitten isompien kokoa selville. Kunhan saan tilaamani kankaat, niin urakoin usemman pipon kerralla. Tantturallin voisi kaasuttaa jossakin kohtaa käyntiin ihan oikeasti.                              

Löin muuten tänään varpaani. Kodinhoitohuoneessa imurinputkeen. Sen reuna on aika terävä, kun kaksi varvasta menee putken sisään ja kolme jää ulkopuolelle. Siinä ei ole yhtään mitään kummallista, minulla on jalat, jotka osuvat aika usein esteisiin. Minä olen kokonainen ihminen, joka osun aika usein esteisiin. Eivät minun varpaani tai muutkaan osani siltikään ole mitenkään karaistuneet. Ärräpäitä lentää. Hauskaa tässä vaan oli se, että Hyvä Mies ei reagoinut MILLÄÄN tavalla parkuuni, jatkoi vaan kylmän rauhallisesti keittiön siivousta. Koetin vielä pikkuisen kovempaa päästellä voivottelua ja rumia sanoja suustani, mutta ei, hän pysyi tyynen rauhallisena. Lopulta minun oli pakko alkaa nauraa, tilanne oli jokseenkin koominen. Hän ei kuulemma millään jaksa joka kerta kysellä, miten kävi. Tämä on kai sitä arkirakkautta?


Jotenkin nyt tuntuu, että tilanne vaatii jäätelöä. Ehkä nuo pinkit pipot saavat minut ajattelemaan pakastimessa yksinään värjöttelevää mansikkajäätelön loppua. Taidan ottaa sen sieltä lämmittelemään. Tai siis perheen jäätelövastaava tekee sen. Tarvitsee vaan vähän vinkata.

 

Kadonnut tunti

Miten yksi hävitetty tunti voi lohkaista päivästä näin paljon?? Tiskikone on auki, tyhjäämättä. Pyykinpesukone on kiinni, samassa jamassa serkkunsa kanssa. Aika huonosti menee tähän aikaan illasta ja vielä vaan istun tietokoneen ääressä. Tuntuu ihan oikealle kirjailijalle, sellaisilla on varmaan kotona juuri näin sotkuista. Olisi kiva omistaa kodinhoitaja. Meillähän on sellainen, se on vaan nyt alkanut ompelijaksi, kirjailijaksi ja valokuvaajaksi eikä ehdi hoitaa oikeita töitään. Siksi me tarvittaisiin toinen samanmoinen. Onneksi Isoveli on niin järjestelmällinen, että raivoissaan järjestää olohuoneenkin monta kertaa päivässä. Muistin kehuakin häntä kyseisestä asiasta; mielihyvä oli ilmeinen. Ja onneksi Hyvä Mies jää viikoksi lomalle, kotityöt alkavat sujua. 

Äitienpäivä ei ole vielä kovinkaan lähellä, mutta eilen illalla vauvaa nukuttaessani minuun iski ns. Rakkauden hyökyaalto. Jokainen äiti ainakin varmaan tietää, mikä se on: Yhtäkkinen, valtava onnentunne lapsista, joille olet marmattanut koko päivän ja jotka ovat saaneet sinut hermoromahduksen partaalle tulemalla koulusta kolmen asteen pakkasessa (jäätävän viiman ansiosta Pekka kertoi sen vastaavan - 15 astetta) toppatakki vyötäisillä, koska "MÄ LÄKÄHDYN!!!" tai leikkimällä upouusilla 20 euron vaaleanpunaisilla toppakintailla hoidon hiekkalaatikossa (joka siis pysyy sulana, koska se on SISÄLLÄ, mutta pihalla). Hyökyaalto on sellainen, että kurkussa tuntuu pala ja sydämessä pakahduttava tunne. Tunnen suurta ylpeyttä pojastani ja mietin hänen jo lihaksikasta selkäänsä ja ajattelen, miten komea nuorimies hänestä kasvaa. Mietin kaunista vanhinta tytärtäni, mietin miten hän pärjää maailmassa temperamenttisen luonteensa kanssa. Ja keskimmäistä tytärtä; hän lähinnä herättää vielä pieneen lapseen liittyviä hellyyttäviä tunteita, kun pienet farkut löpsöttävät pienen pepun päällä. Vauvasta nyt ei tarvitse edes puhua, kun vauvat herättävät niin suuria tunteita, että niitä ei voi kuvailla tässä. Kun aalto on mennyt ohitse, rauhoitun. Sitten onkin jo aamu ja minä olen aamuäreä äiti. Toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän. Mutta YRITÄN silti kovasti. Olla kiva äiti. Ja muistaa, mitä ajattelin illalla. Tämä liittyy vahvasti siihen "Elä hetkessä" - tai "Päivä kerrallaan"- ideologiaan.

Tänään olen jostakin syystä kyllä ehtinyt ommella, vaikka päivä onkin ollut lyhyt.  Kaksi Tanttua tuli valmiiksi. "Rallatus"- Tantut kokoa 120 cm ja 130 cm. Koot on täysin tuulesta temmattu, mutta sopivat noin sen kokoisille tytöille. Kaavat piirsin itse. Ja itse tuunasin. Ja sitten tytöt ehtivät vielä leipomaan Omenapiirakan. Kinuskikissan sivuilta löytyy http://www.kinuskikissa.fi/omenapiirakka-vanilja-mascarponetaytteella/ 
Ihan taittamarallaa hyvää piirakkaa!!

Purkkaa hiuksissa

Viime yönä heräsin, kun Keskisisko seisoi makuuhuoneessamme, sängyn vieressä. Kysymys oli oikein hyvin muotoiltu:" Haluisikko äiti kokeilla, miltä mun hiukset tuntuu?" Tottakai. En halua mitään muuta yhtä paljon, kun kokeilla yöllä kello kolme, miltä lapseni hiukset tuntuvat. Haparoin unentokkurassa pimeässä hiuksia. Jotain taturaa niissä tuntui ja sanoin, että katsotaan aamulla sitten. Puolentoista minuutin päästä lapsi oli takaisin siinä:" Kyllä sun äiti ihan oikeasti pitäisi nähdä mun hiukset!" Silloin Hyvä Mies pomppasi pienen tökkäyksen jälkeen reippaasti ylös, minä kun en pystynyt nousemaan, kun minussa oli kiinni 7530 grammainen uloke imukupilla kiinnitettynä. Olin jo aivan virkeänä tässä kohtaa ja odottelin. Ja odottelin. Ei itkua, ei mitään ääntä. Vaihdetaanko siellä lakanoita? Ihan hiljaista. Vihdoin kaveri palautui sänkyyn. Siellä oli leikitty parturia. Purkka oli leikattu tukasta irti ja kynsiharjalla hangattu samaa tavaraa irti poskesta. En voinut tietää, kun raahasin sohvalle nukahtaneen tytön sänkyyn, että poskessa oli purkka... Hän sanoi minulle vaan silmiään muljauttaen:"Saanko-mmä-äiti-mmuron?" Tällaiset unissapuhutut, hauskat kommentit irrottavat toisista lapsista aina hersyvimmät naurut. Kerroin tämän hammaspesulla oleville Isoveljelle ja Isosiskolle. Voi sitä riemastuttavan ihastunutta, aitoa, iloista hihitystä, jonka Keskisiskon uninen kommentti sai aikaan! Samaa lausetta toistellaan, nauretaan, pyydetään sanomaan uudestaan. Ja aamulla ensimmäiseksi se kerrotaan asianomistajalle! Ja taas nauretaan!

Tilasin netistä muutamia pirteitä kankaita. Aion ommella pipoja ja laukkuja. Nyt työn alla on Tantut isoille tytöille. Ne ovat mustat, mutta luulen, että kun tuunaan niitä iloisenvärisillä yksityiskohdilla, niistä tulee kivat. Mitähän tuolle Isoveljelle voisi ommella? En osaa tehdä suoralippaisia lippiksiä tai huppareita... Mikään ei taitaisi oikein mennä läpi, mitä ehdotan.

Täällä ei kukaan näyttänyt viettävän Earth Ouria. Minäkin unohdin. Kirjoitin tätä blogia. Onneksi meidän pihavalot viettävät sitä ihan omatoimisesti koko ajan, niin voin ratsastaa niiden kunnialla. Ne sammuivat viime kevättalvella näihin aikoihin. Meni jonkun aikaa, ennenkuin saatiin aikaiseksi soittaa sähkömiehelle. Tämä lupasi tulla katsomaan, kun ehtii. Kesä ehti ennen sähkömiestä ja eihän kesällä tarvita pihavaloja. Keskellä helteisintä kesää, julman synkkänä ukkosmyrskyiltana, valot yhtäkkiä alkoivat toimia! Ne toimivat siitä lähtien koko syksyn ja talven, kunnes nyt helmikuun pakkasilla ne taas aloittivat Earth Ourin. Tai siis monthin. Tai siis yearin. Viisastuneena odottelemme taas Seppo Salamaa, joka korjaa ne joskus heinä- elokuussa.

Päänjomotusta eikä mitään ompeluun liittyvää

Tänään en ole ehtinyt ollenkaan sotkemaan taloa kangaspölyllä tai langanpätkillä. Aamupäivä meni kiertäessä ruokakaupassa ja rakennusmessuilla. Siellä ei ollut mitään mielenkiintoista, mutta onneksi viimeisenä kiersimme vielä sisustusosaston kautta ja löysimme mahtavaa ainetta; sillä saatiin kiillotettua pianonkansi ja siihen lasinpohjasta jääneet rinkulat pois! Pianon tumma pinta on kuin uusi -ja minulla pää kipeä, sen verran voimakas tuoksu tuossa aineessa oli. Kerrottakoon tässä, että piano on ostettu käytettynä, itse en ole juonut viiniä pianoa soitellessani... Sekin saattaisi aiheuttaa lievää päänjomotusta.

Tosin pää kipeytyi myös vauvan neuvolakäynnin jälkeen; Minut leimattiin lääkärin toimesta luultavasti luomuhörhöksi, kun en suostunut huolestumaan vauvan laskevasta pituuskäyrästä enkä halunnut viedä häntä verikokeisiin. Hörhönkuvaa lisää se, että olen kieltäytynyt ottamasta vauvalle rokotetta, jonka sanotaan vähentävän korvatulehduksia, keuhkokuumeita ja aivokalvontulehduksia. Ei kiitos minun lapsiini enää mitään GlaxoSmithKlinelta! Laskevassa pituuskäyrässä saattaa nimittäin olla kyseessä esimerkiksi keliakia tai hypotyreoosi, tosin perintötekijöilläkin voi olla asian kanssa jotakin tekemistä. En muistanut kehua omia pitkiä sääriäni. Vai onko se housuissa vika, kun säären mitan verran on liikaa pituutta. Vai lieneekö leveä peppu. Joka tapauksessa; jokaisella meidän lapsella on ollut varmaan keliakia, niin pieniä sirppuja ovat vauvoina olleet. Eivätpä nuo nytkään mitään hongankolistajia ole... Mutta tiettyyn muottiin pitäisi mennä ja jos ei mene, niin tutkitaan. Lääkäri sanoi olevansa vaan lääkäri ja minä sanoin olevani vaan äiti. Ja tämä äiti haluaa nyt vaan odottaa, että lapsi kasvaa. 

Vietetäänkös huomenna Earth Ouria?

Pieni äiti, isot annokset

Hui, kuinka tokkuraan voi mennä ravintolan liian isosta annoksesta. Aina vaan silmät ovat ristissä ja päässä surraa nautittuani lounaaksi Megaburgerin höysteineen ja Suklaakakkua. Huh hiilareita! Mutta kun hyvän ystävän kanssa pääsee rauhassa kaupungille syömään, niin ei siellä kyllä salaattia sitten nautiskella. Tätä herkkua on tulevaisuudessa tarjolla useamminkin, sillä tämä rakas ystävä on perheineen tekemässä paluumuuttoa kotiseudulle. Niin että siinä mielessä meidän täytyy kyllä joskus salaattiinkiin tyytyä ja sen lisäksi harrastaa myös lenkkeilyä yhdessä. Minä en ole edelleenkään pystynyt pureskelemaan tätä abstraktia ajatusta, että saan hyvän ystävän monen sadan kilometrin päästä aivan naapuriin! Tämä tuo mukanaan niin paljon kaikkia uusia ulottuvuuksia, etten pysty niitä edes ymmärtämään. Kaikki ne mukavat päiväkahvit, shoppailuretket kaupungille, leikkikenttäsessiot, yhteiset ruuanlaittohetket ja kyläilyt. Niin ja se lenkkeily tietenkin! Puhumattakaan 20 vuoden päästä pidettävistä aikuisten grillijuhlista! Tällä erää keskitymme kuitenkin hoitamaan tätä kiitettävää lapsikatrasta, joka meille molemmille on siunaantunut. Ystävät ovat elämän suola, näin se on.

Vein ystäväni siis junalle ja poikkesin samalla kangaskauppaan. Täytyy valitettavasti todeta, että ei sieltä paljon mitään löydy... Kilolaatikosta nappasin palan punaista vakosamettia, josta ompelin Isosiskolle nappikassin. Tytöt innostuivat leikkimään Tanttukauppaa.

Isosiskon itsensä koulussa ompelema Leppäkerttu- kassi

Muistatteko vielä omia lapsuuden leikkejänne? Minusta niitä on niin mukava muistella, päällimmäisenä mieleen nousee kauppa- ja kotileikit sekä yksi kuuma kesäpäivä jolloin oltiin inkkareita koko päivän. Seuraavana päivänä sama leikki ei jostain syystä yrityksistä huolimatta tuntunutkaan enää hyvälle. Sitten vain piti keksiä uutta. Ja aina keksittiin! Lapset ovat tänäänkin aivan yhtä kekseliäitä, kunhan heillä on siihen mahdollisuus. Ohhoh, meidän pleikkari putosi vahingossa äidin siivoussankoon!!

Enemmän tikkareita ja suukkoja

Parasta on, kun huomaa maailmasta löytyvän samanhenkisiä ihmisiä. Parhautta, jos niitä löytyy omasta kylästä! Kotiäidit ovat sillä tavalla hyödyntämätön luonnonvara, että kyllähän ne siellä kotona ovat perinjuurin tarpeellisia, mutta kaikki se luovuus ja suuret ideat saattavat jäädä sinne kotiseinien sisälle. Mutta jos vähintään kaksi äitiä lyö viisaat päät yhteen, niin alkaa syntyä valtavia ideoita. Useampaa äitiä ei kannatakaan laittaa samaan tilaan yhtäaikaa, koska silloin ideariihi on jo liian monimutkainen ja saattaa kaatua omaan mahdottomuuteensa. Lisäksi useamman äidin lapsista syntyy jo liian kova melu.


Jokatapauksessa oli erittäin mukavaa syödä toisen äidin valmistamaa Peppi Pitkätossun voimavuokaa ja Perunaleivoksia kahvin kera. Saimme nauttia myös korkeakulttuuria Keskisiskon ja Lyhyttukkaisen Annin esittämänä. Lisäksi totesimme olevamme nuoria naisia, elämä edessäpäin vielä.


Kotimatkalla Keskisisko imeskeli saamaansa tikkaria mietteissään. "Isosisko on saanut enemmän tikkareita ja suukkoja kun minä, koska on syntynyt ennemmin" "Vai oliko se saanut siihen mennessä yhtään tikkaria kun minä synnyin?" Totesin hänen saaneen siihen mennessä ehkä yhden tikkarin, suukkoja kyllä sitäkin enemmän. Vauvan muistan kyllästää suukoilla, pikkusisko- Valokki saa satoja suukkoja päivittäin, isompien suukot painottuvat Hyvän yön- toivotusten yhteyteen, jolloin ne muistetaankin tarkkaan laskea ja yleensä jommankumman tytön huoneesta kuuluu kysymys "Montako suukkoa annoit siskolle?" Isovelikin antaa vielä suukon poskelle moiskauttaa ja salaa tietenkin siitä myös tykkää. Mitäpä noita säästelemään, ja yhtä monta kaikille -paitsi Valokille vähän enemmän. Isosisko kysyi eilen, mitä me aikuiset teemme, kun he ovat menneet nukkumaan. Kerroin että me pelkästään suukottelemme kaiket illat. "Naisellista!" kuului vastaus.

Kello 15 minulla on kaavat ja ohje (Suuri Käsityö 10/2004) sekä vanha pirtsakka pöytäliina, joista ajattelen ommella kivan nappilaukun. Kello 16 minulla onkin jo valmis veska, joka olikin tosi kiva ja helppo ommella. Ja se on jo varattu -kerholaukuksi. Näitä lisää!

Tässä on vielä linkit saamiini herkkuihin. Kehotan kaikkia äitejä lisäämään nämä ruokalistalle!

http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/perunaleivokset

http://miumaumaukas.blogspot.com/2010/05/peppi-pitkatossun-voimavuoka.html

Pesukone joka luuli olevansa Mozart

Meillä on  melkein uusi pyykinpesukone. Se on niin hiljainen, että ajastan sen pesemään pyykit aina yöllä, halvemmalla sähköllä. Se ei ole hiljainen enää siinä kohtaa, kun se iloisesti ilmoittaa tehneensä työnsä ja pesseensä puhtaaksi 7 kiloa pyykkiä. Tämä tapahtuu aamulla noin kello kuusi. Se ei tietenkään ole pesukoneen oma vika; Joku saksalainen pyykinpesukoneensuunnitteluinsinööri on ollut haaveissaan joskus säveltäjä ja siksi pesukone soittaa kahdeksan sekuntia pitkän iloisen rallin! Tii-ti-ti-ti-tii-tii-tidi-di-tidi-di-tii-tii ja kertosäe. Minä olen haaveissani ollut joskus valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja. Siksi olen nyt bloggari. Olen ollut haaveissani myös venäjän- ja viittomakielen tulkki sekä floristi, mutta nuo kaksi kieltä ovat jääneet minulle ihan vieraiksi ja floristihaaveita toteutan kesällä. Se on ihanaa, kerätä tien varresta kesäkukkia ja tehdä niistä kimppuja! Soitin muinoin kukkapuodin omistajalle, halusin kysellä voisinko tulla oppiin. Floristi kertoi työn olevan raskasta ja tylsää ja aina on kynnenaluset likaiset. Floristilla? Hän kertoi puolestaan halunneensa aina minun ammattiini. Näinhän se menee. Haaveissani olen ollut myös äiti ja se onni minulle on suotu. Ja palatakseni pesukoneen syyttömyyteen, voisin äitinä tietenkin pestä pyykkiä johonkin muuhun aikaan, ettei ole pakko herätä kello kuusi. Minulla on ollut myös haave ammatista, joka on jo minun ammattini, mutta nyt olen murrosiässä ja aikuisuutta kohti mentäessä alankin kyseenalaistaa oman ammattini haaveellisuutta... Minulla on uusia unelmia, enkä haluaisi jämähtää tähän ja olla toteuttamatta niitä. Se on tämä valtava Luovuudentila!  Haaveita voi siis toteuttaa myös pienessä mittakaavassa jos ne tuntuvat liian suurilta. Haaveilkaa ja unelmoikaa, oikein olan takaa ja toteuttakaa myös!

Kangas on hirvittävä, siskosten mielestä vallan ihastuttava!

Minulla oli alakoulussa vanha kunnon Opettaja joka opetti kunnolla käsitöitä. Oikeasti, nyt kun olen alkanut ommella, muistin mutkista löytyy vaikka mitä hyviä niksejä, Matleenan opettamia! Esimerkiksi tämä, miten saan käännettyä pitkän kappaleen oikeinpäin; Langan (tässä tapauksessa Isosiskon virkkaama ketjusilmukkaennätys) päähän laitetaan hakaneula ja se työnnetään umpinaisesta päästä kappaleen sisään ja näin ollen koko makkara kääntyy hiljalleen oikein päin. Varmaan samoja asioita opetetaan edelleen. Toivottavasti. Vai pitääköhän kaikki katsoa netistä? Tämä makkara kuuluu Keskisiskon essuun, joka on nyt työn alla. 

Kuinka moni teistä muuten on aikanaan alkanut virkkaamaan MAAILMAN pisintä ketjusilmukkajonoa? Meidän perheestä ainakin minä, Isoveli ja Isosisko. Vielä se on virkkaamatta. Jokainen yrittäköön vuorollaan. Se on ihan kelpo haave muiden joukossa!

Kansallispuvun taskut

Tänään on kuulemma "Arvosta tissejäsi"- päivä. No minä en ainakaan voi unohtaa niiden olemassaoloa, ne kun etsitään puseron uumenista monet kerrat päivän (ja yön) aikana vauvaa varten. Ja arvokkaaltakin ne tuntuvat, ilman niitä olisimme pulassa, minä ja vauva. Lapsen syntymän jälkeen toiseksi ihmeellisintä on, miten vauva voi pullistua puoli vuotta pelkän rintamaidon voimalla! Sitten kun yhteistyömme tällä saralla on ohi, haluaisin kernaasti unohtaa ne hetkeksi... Siinä kohtaa niille on ainakin kaksi käsityöhön ja ompeluun viittaavaa, erittäin kuvaavaa termiä; lapaset tai kansallispuvun taskut. Muitakin varmaan löytyy, jos käyttää mielikuvitusta! Mutta silloinkin niitä on syytä arvostaa, ovathan ne tärkeimmän työnsä tehneet. Arvostakaa siis tissejänne, hyvät naiset! Ja miehet myös, teidän arvostuksenne se vasta tärkeää onkin. Eiku Push up- kauppaan!

Miehistä puheenollen; Hyvä mieheni lähti Isosiskon ja Keskisiskon kanssa pujottelumäkeen. Siellä pujotellaan vuorta alas hurjalla vauhdilla, vaaroja kaihtamatta! Ei vaan ollut aikuisen naisen käytöstä nauraa aikuisen miehen laskettelukypärälle niin että se jäi eteisen pöydälle. Myönnän, tyhmästi tehty. Mutta näytti hassulle!

Ompelin isomman "Polkka"- tantun. Nyt pitäisi löytää sen sisälle oikean kokoinen tyttö, että saisin tietää, minkä kokoisen Tantun ompelin. Kuvittelisin sen sopivan kummitytölle, joka kyllä tällä hetkellä odottaa niin kuumeisesti pientä sisarusta syntyväksi, ettei taida ehtiä pujahtaa Tantun sisään. Surffailen tästä suoraan netin ihmeelliseen maailmaan ja päätän, millaisista kankaista ompelen lisää Tanttuja...

Lottovoitto!

Sain ommeltua ensimmäisen Tantun, kivaa! Kun erilaisista ralleista on puhe, niin olkoon se nimeltään vaikka "Polkka". Aion käyttää tätä mallia useamminkin, hyväksi todettu ja sievä mekkomalli. 

Tarkistin pelitilin ja siellä oli neljä euroa -ei siis lottovoittoa tänäkään viikonloppuna. Siispä en voi perua huomista työhaastattelua -tälläkään kerralla. Tämä on nimittäin jo kolmas kerta: Sama haastateltava, samat haastattelijat ja sama työpaikka. Mielenkiintoista, eikö totta. Mietitte varmaan, että onpas haluttu työ! Itseasiassa se on myös sama työ, jota jo teen silloin kun olen työelämässä. Jotkut käyvät nämä haastattelut vain kerran ja heidät todetaan timanteiksi, toiset jopa kymmenen kertaa. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon,  joudun tähän syväluotaavaan seulaan vähän useammin. On toivoa, etten ole vieläkään se hioutunut timantti ja saan jatkaa tätä idearikasta elämää miettien, mikä minusta tulee isona.

Tantturalli täällä kotonakin on aikamoista pätkätyötä. Se nyt ei ole minulle mitään uutta, jos joudun välillä nostaa jalan kaasulta ja katkaista työni lapsen hyvinvoinnin vuoksi. Tai sen takia, että vaikka olen sanonut että ota nyt Hyvä mies silmä käteen ja katso, se on siinä hyllyllä, niin siitä huolimatta joudun mennä näyttämään vasaran.

Ajattelin, että kysyn joltakin kivalta ompelijatädiltä, voisinko alkaa hänen oppiinsa. En vaan tunne yhtään kivaa ompelijatätiä, enkä oikeastaan yhtäkään minkäänlaista ompelijatätiä... Ehkäpä sitten jatkan vaan niitä ompelustöitä, mitä olen oppinut tekemään ammatissani. Mutta paikoilleni en aio jämähtää, kävi tässä nyt kuinka hyvänsä. Kuulin juuri ihmettelyä, miksi en ole osallistunut nuorena missikisoihin, että eihän sitä tiedä vaikka sinne suunnalle sitten...

Sitä ennen kumminkin juodaan sukulaisperheen kanssa sunnuntaikahvit. Puolukkamuffinsit kinuskikuorrutteella:  http://www.kinuskikissa.fi/

Sinisiäpunasia ruusunkukkia ja porkkanasosetta

Meillä on sitten yksi kova lauleskelija. Kappalevalintoja tulee aivan laidasta laitaan, hartaista virsistä kansanlauluihin ja kaikkea siltä väliltä. Vessassa raikaa yleensä kovimmalla äänellä. Tänään autossa kehotettiin laulamaan sitten kotona vessassa, autossa kun muut ei pääse ääniaaltojen ulottumattomiin. Täytyy kyllä myöntää, vaikka omasta kullanmurusta onkin kyse, että intoa löytyy nuottikorvaa enemmän, mutta eihän se mitään. Into onkin tärkein! Ja harjoitus tekee mestarin.

Tänään ajattelimme olla oikein kivoja vanhempia ja hemmotella lapsia viemällä heidät supermarketin "Lastenpäivään". Luvassa oli karkkiongintaa, ilmaisia tuotenäytteitä ja kaikkea mukavaa... Pyrin yleensä kiertämään nämä tapahtumat mahdollisimman kaukaa. Olihan siellä muitakin. Ovelta alkoi lasten kyllästäminen sokerilla jatkuen koko kauppakierroksen ja kaupan päälle ilmapallot (niissä ei sitten ollutkaan sisällä heliumia, joten ei niistä mitään iloa revitty) ja kasvomaalaukset. Älyttömän mukavaa. Siinä olikin sitten taas pariksi vuodeksi hemmottelua sillä saralla.  

En tiedä, onko lauantai- iltana soveliasta ommella, mutta ostin ihanaa pilkkutrikoota... No jos muut painii, niin kai minä voin polkea konetta. Katsotaan tuleeko siitä kärpässieni vai Tanttu.

Pikkusisko tapailee konttausasentoa ja on kasvattanut ensimmäisen hampaanalun.

 

Pienenpieniä murheita

"Rakkaus"

Maailmalla tapahtuu... Ja maailmassa. Jokaisen pieni elämä on oma ja pienet ja suuretkin murheet omia, mutta ne tulee laitettua näinä päivinä joka aamu lehteä lukiessa uuteen järjestykseen. Itseasiassa, murheeksi ei lasketa... mitään mitä ajattelen. Olen siis onnekas. Vauvan syntymä tuo mukanaan ainakin yhden vuoden kestävän herkkyysvaiheen, jonka aikana ei pysty ajatella juuri mitään valuttamatta kyyneleitä -joko onnesta tai murheesta. Siksi pitikin lyödä jarrut päälle jo alkuunsa katsellessani kuvaa pienestä pulleasta  japanilaistytöstä villapuvussaan... 3600 neliötä maailmaa on minun ja Hyvän mieheni omistuksessa ja minä jatkan sillä maailmanpalalla tätä Tantturallia. Annan keräyslippaaseen euroja ja koetan kierrättää muovit, pahvit, lasin ja metallin säästääkseni tämän maailman edes lapsenlapsilleni asti, enkä pode huonoa omaatuntoa siitä että olen lisääntynyt neljä kertaa ja täyttänyt maata. Enkä siitä, että huokaan helpotuksesta, että ydinlaskeuma ei voi yltää meille asti, ainakaan tällä kerralla. Elämän tarkoitus on olla onnellinen ja yrittää tehdä myös kanssaihmiset onnelliseksi. Siispä hymyile tänäänkin jollekin!

Tänään taitaa olla enemmän siivouspäivä. Ajattelin kiinnittää vauvaan mopin, kun reviiri on niin alkanut laajentua. Ompeluksien jälkiä pitää välillä raivata pois. Jospa ensi viikolla hankkisin kivaa trikoota jonka kanssa tekisin tuttavuutta ja yksi Valokin lempitanttu voisi toimia inspiraation lähteenä. Pääsenköhän joskus sellaiseen vauhtiin, että voin lähteä myymään Tanttuja talosta taloon?

Ral-lal-laa, rallittaa. Trulliralliin on vielä hyvin aikaa...

Voi kuinka kauan pääsiäistä saa vielä odottaa! Nimittäin meillä sitä odotetaan lähes yhtä paljon kun joulua. Sitä kun aikansa jaksaa kiertää virpomassa, kuten esimerkiksi 10- vuotiaaksi asti, niin sitten onkin jo niin kypsä, että kehtaa parin välivuoden jälkeen taas vetää kunnolla överiksi ja pukeutua oikeasti pääsiäisnoidaksi eikä vaan vetää mustaa pipoa päähän ja esittää ovella kommandoa. Sillä keinoin myös maksimoidaan tulos. Näin on nimittäin käymässä kesällä 11 vuotta täyttävälle Isoveljelle. Ehkä siis saan ommella myös ISON essun. Jossa on ISO tasku. Johon mahtuu kunnolla sitä karkkia. Koko kylän karkit, sinnikkään ja johdonmukaisen virpomiskierroksen tulos (johon sisältyy myös uudelleenkäynti niissä taloissa, joissa ei ensimmäisellä kierroksella oltu kotona). Jee, enää kuukausi ja puoli päälle odottamista!! Mutta mitäpä sitä ei tekisi tolkuttoman karkkimäärän eteen!

Näin keväällä lasten reviiri alkaa taas laajentua ja kesää kohti yhä enemmän. Enpä ole tästä asiasta paljon muistutellut, mutta kun Isosisko lähti parhaan ystävän kanssa ulkoiluttamaan nukkeja ja tytöt hävisivät sen siliän tien johonkin ilman puhelimia niin otinpa asian sitten esille; että kenenkään vieraan kyytiin ei sitten mennä, vaikka mitä setä sanoisi. Heräsihän siitä monenlaisia kysymyksiä ja pohdintoja siitä, kuinka juostaan karkuun ja vedetään turpaan ja niin edelleen. Paras oli kumminkin kysymys:"Onko namusetä ammatti?" 

Tässä on Valokki- pikkusiskon pikkuessu. Haluaisinpa tietää, millaisen keittiön ikkunaa nämä kukkaverhot ovat koristaneet ja millaista tarinaa minulle kertoisivat. Isosiskon essu on luultavasti Elina- tädin oma, ihanan aurinkoinen ja pirteä! Ehkä Keskisiskolle pitää hankkia joku vihreäsävyinen kangas... Löytyisiköhän Isun varastoista jotakin soveliasta?

Kaasupolkimet asemissa!

Tytöille Ikeasta hankittu piirustelupöytä sai pikaiseen uuden elämän äidin ompelupöytänä. Siispä taas kerran mööblerattiin huoneita uuteen kuosiin... Todellakin tarvitsisin sen laajennusosan taloon, saisin siihen oman ompeluhuoneen. Hauskaa kun kaikki muu jo lähes tulkoon on, vain kysymys saanko yhtäkään tanttua kasaan, on vielä auki... Siispä koneet riviin järjestyy nyt ja kaasujalka asentoon! Katsotaan hetken päästä, mikä on lopputulos. Sitäpaitsi vauva heräilee juurikin pihalta nukkumasta...
Iltapäivän puolella aiheutin kahdeksanvuotiaalle käsityökerholaiselle lapsuuden traumoja pakkaamalla evääksi taas banaanin ja kun tavallinen voileipä ei kelvannut, kaapin perältä löytyneet voileipäkeksit olivat riittävän eksoottisia. KAIKILLA muilla on myslipatukoita ja hienot juomapullot, edes minun mielestäni maailman hienoin perinteinen sininen muovitaskumatti ei meinaa kelvata. Yritin selventää, että myslipatukat on kalliita ja minun mielestäni vastaavat karkkia, mutta olen siitä huolimatta totaalisen tyhmä ja ennenkaikkea tylsä äiti. Mutta kun voileivässä ei olisi ihan niin monta E- koodia. Minun lempiaiheeni!

Tantuista sitten... Sovitettu jo on. Siinä kävi juuri niinkuin muistelinkin. Piti vähän leikkoa ja sovitella saumoja... Yllättävän rauhallista siltikin! Saumurin kanssa oli myös juuri niin muistokasta; Muistan kuinka äiti aina värkkäsi irronneiden lankojen kanssa. Nyt äiti ei ole ollut minua neuvomassa enää melkein kahteenkymmeneen vuoteen, mutta sain langat siltikin takaisin ruotuun ja aivan kivahan sillä oli päästellä hurruuttaa! Kirpparilta ostettu omenaverhokappa muotoutuu pikku- Valokin mekoksi! Mikä parasta, omatekoisen näköinen se on ainakin.

Liekö tuo tasku applikointia vai mitä... Tantussa piti olla alunperin hihat, mutta siis se oli juuri sitä leikkomista ja saumojen sovittelua, niin että niitä hihoja ei nyt ole. Kaavat piirsin aivan ite, niin eihän ne nyt ole ihan sinne päinkään tai edes sinne suuntaan. Mutta tantulta se näyttää ja huomenna aion ommella vanhasta verhokapasta pienen essun. Aito ja alkuperäinen, vanha oranssikeltaruudullinen (varmaankin 70- luvulta) löytyy jo omasta takaa ja sitä käytetään taas pääsiäisenä virpomishommiin. Sen pohjalta teen myös pikkuessun ja sitten KUN se onnistuu niin keskisiskolle keskikokoisen essun. Ja tähän ideaan liittyi ne vanhat maitokärryt; Kolme pientä trullia vois kipittää meidän tien mitan, vauvatrullia kärryissä lykäten!
Ja päivän lopuksi on pakko kehua valtakunnan lastenpsykiatri J. Sinkkosta; mikä karisma ja mitä asiaa. Joka sana menee purematta niellen alas! Lapset ulos leikkimään!

Mistä tätä ideaa pukkaa...

Kotiäidin arki on niin rikasta, kun on aikaa miettiä mitä kaikkea kivaa vois tehdä! Aikaa ei mene esimerkiksi sellaiseen tyhjänpäiväisyyteen kuin töissäkäynti... Tällä hetkellä mielessä pyörii talon laajennusta, kasvimaan tekoa, puutarhasuunnitelmaa, vanhojen maitokärryjen ja polkupyörien metsästystä ja ompelua. Näistä vain ompelu on tällä hetkellä toteutettavissa oleva idea lumitilanteen vuoksi... Vanhat käyttämättömänä olleet koneet on viety huoltoon ja kirpparilta haettu vanhoja kappoja ja kankaita, tarkoituksena aloittaa mekkojen eli "TANTTUJEN" ompelu... Katsotaan mihin rahkeet ja hermot riittää. 

Kotielämä on terveellistä! Tämä ei voi tehdä ihmiselle muuta kun hyvää, kun koko ajan on kivaa, ainakin pääsääntöisesti. Vähemmänkin mukavat kotityöt hoituu siinä huomaamatta kun pääkoppa työstää samalla hykerryttävän ihastuttavan huiman suloisia suunnitelmia! Suurta osaa tässä kyllä esittää kirkas kevätaurinko, joka saa joka paikan hyrräämään. Lapset ovat pääsääntöisesti kultaisia, tunnen suurta onnea kotiin tulevista koululaisista, pikkukerholaisesta ja vauvastani. Muistaakseni muutama viikko sitten oli erilaista; pihalla -35 astetta ja jokainen vuorollaan kuumeessa, kipeänä, sängyn pohjalla ja äitin hermo karrella. Kokemuksella siitä mentiin eteenpäin; tiesin, että onnenhetket ovat tulossa takaisin. Luulen, että muistoilla näistä kotiajoista mennään sitten taas pitkään, kun työelämä lopulta pakostakin vie minut mukanaan uudelleen. Siitä puheenollen, jospa me joskus muistettaisiin laittaa se lotto vetämään. Raha ei tuo onnea, ei taatusti. Mutta jos onnea on jo valmiiksi ja pitää jalat maassa, niin tietyn rauhan se elämään tuo!