Viime yönä heräsin, kun Keskisisko seisoi makuuhuoneessamme, sängyn vieressä. Kysymys oli oikein hyvin muotoiltu:" Haluisikko äiti kokeilla, miltä mun hiukset tuntuu?" Tottakai. En halua mitään muuta yhtä paljon, kun kokeilla yöllä kello kolme, miltä lapseni hiukset tuntuvat. Haparoin unentokkurassa pimeässä hiuksia. Jotain taturaa niissä tuntui ja sanoin, että katsotaan aamulla sitten. Puolentoista minuutin päästä lapsi oli takaisin siinä:" Kyllä sun äiti ihan oikeasti pitäisi nähdä mun hiukset!" Silloin Hyvä Mies pomppasi pienen tökkäyksen jälkeen reippaasti ylös, minä kun en pystynyt nousemaan, kun minussa oli kiinni 7530 grammainen uloke imukupilla kiinnitettynä. Olin jo aivan virkeänä tässä kohtaa ja odottelin. Ja odottelin. Ei itkua, ei mitään ääntä. Vaihdetaanko siellä lakanoita? Ihan hiljaista. Vihdoin kaveri palautui sänkyyn. Siellä oli leikitty parturia. Purkka oli leikattu tukasta irti ja kynsiharjalla hangattu samaa tavaraa irti poskesta. En voinut tietää, kun raahasin sohvalle nukahtaneen tytön sänkyyn, että poskessa oli purkka... Hän sanoi minulle vaan silmiään muljauttaen:"Saanko-mmä-äiti-mmuron?" Tällaiset unissapuhutut, hauskat kommentit irrottavat toisista lapsista aina hersyvimmät naurut. Kerroin tämän hammaspesulla oleville Isoveljelle ja Isosiskolle. Voi sitä riemastuttavan ihastunutta, aitoa, iloista hihitystä, jonka Keskisiskon uninen kommentti sai aikaan! Samaa lausetta toistellaan, nauretaan, pyydetään sanomaan uudestaan. Ja aamulla ensimmäiseksi se kerrotaan asianomistajalle! Ja taas nauretaan!
Tilasin netistä muutamia pirteitä kankaita. Aion ommella pipoja ja laukkuja. Nyt työn alla on Tantut isoille tytöille. Ne ovat mustat, mutta luulen, että kun tuunaan niitä iloisenvärisillä yksityiskohdilla, niistä tulee kivat. Mitähän tuolle Isoveljelle voisi ommella? En osaa tehdä suoralippaisia lippiksiä tai huppareita... Mikään ei taitaisi oikein mennä läpi, mitä ehdotan.
Täällä ei kukaan näyttänyt viettävän Earth Ouria. Minäkin unohdin. Kirjoitin tätä blogia. Onneksi meidän pihavalot viettävät sitä ihan omatoimisesti koko ajan, niin voin ratsastaa niiden kunnialla. Ne sammuivat viime kevättalvella näihin aikoihin. Meni jonkun aikaa, ennenkuin saatiin aikaiseksi soittaa sähkömiehelle. Tämä lupasi tulla katsomaan, kun ehtii. Kesä ehti ennen sähkömiestä ja eihän kesällä tarvita pihavaloja. Keskellä helteisintä kesää, julman synkkänä ukkosmyrskyiltana, valot yhtäkkiä alkoivat toimia! Ne toimivat siitä lähtien koko syksyn ja talven, kunnes nyt helmikuun pakkasilla ne taas aloittivat Earth Ourin. Tai siis monthin. Tai siis yearin. Viisastuneena odottelemme taas Seppo Salamaa, joka korjaa ne joskus heinä- elokuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti