Pienenpieniä murheita

"Rakkaus"

Maailmalla tapahtuu... Ja maailmassa. Jokaisen pieni elämä on oma ja pienet ja suuretkin murheet omia, mutta ne tulee laitettua näinä päivinä joka aamu lehteä lukiessa uuteen järjestykseen. Itseasiassa, murheeksi ei lasketa... mitään mitä ajattelen. Olen siis onnekas. Vauvan syntymä tuo mukanaan ainakin yhden vuoden kestävän herkkyysvaiheen, jonka aikana ei pysty ajatella juuri mitään valuttamatta kyyneleitä -joko onnesta tai murheesta. Siksi pitikin lyödä jarrut päälle jo alkuunsa katsellessani kuvaa pienestä pulleasta  japanilaistytöstä villapuvussaan... 3600 neliötä maailmaa on minun ja Hyvän mieheni omistuksessa ja minä jatkan sillä maailmanpalalla tätä Tantturallia. Annan keräyslippaaseen euroja ja koetan kierrättää muovit, pahvit, lasin ja metallin säästääkseni tämän maailman edes lapsenlapsilleni asti, enkä pode huonoa omaatuntoa siitä että olen lisääntynyt neljä kertaa ja täyttänyt maata. Enkä siitä, että huokaan helpotuksesta, että ydinlaskeuma ei voi yltää meille asti, ainakaan tällä kerralla. Elämän tarkoitus on olla onnellinen ja yrittää tehdä myös kanssaihmiset onnelliseksi. Siispä hymyile tänäänkin jollekin!

Tänään taitaa olla enemmän siivouspäivä. Ajattelin kiinnittää vauvaan mopin, kun reviiri on niin alkanut laajentua. Ompeluksien jälkiä pitää välillä raivata pois. Jospa ensi viikolla hankkisin kivaa trikoota jonka kanssa tekisin tuttavuutta ja yksi Valokin lempitanttu voisi toimia inspiraation lähteenä. Pääsenköhän joskus sellaiseen vauhtiin, että voin lähteä myymään Tanttuja talosta taloon?