sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Lottovoitto!

Sain ommeltua ensimmäisen Tantun, kivaa! Kun erilaisista ralleista on puhe, niin olkoon se nimeltään vaikka "Polkka". Aion käyttää tätä mallia useamminkin, hyväksi todettu ja sievä mekkomalli. 

Tarkistin pelitilin ja siellä oli neljä euroa -ei siis lottovoittoa tänäkään viikonloppuna. Siispä en voi perua huomista työhaastattelua -tälläkään kerralla. Tämä on nimittäin jo kolmas kerta: Sama haastateltava, samat haastattelijat ja sama työpaikka. Mielenkiintoista, eikö totta. Mietitte varmaan, että onpas haluttu työ! Itseasiassa se on myös sama työ, jota jo teen silloin kun olen työelämässä. Jotkut käyvät nämä haastattelut vain kerran ja heidät todetaan timanteiksi, toiset jopa kymmenen kertaa. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon,  joudun tähän syväluotaavaan seulaan vähän useammin. On toivoa, etten ole vieläkään se hioutunut timantti ja saan jatkaa tätä idearikasta elämää miettien, mikä minusta tulee isona.

Tantturalli täällä kotonakin on aikamoista pätkätyötä. Se nyt ei ole minulle mitään uutta, jos joudun välillä nostaa jalan kaasulta ja katkaista työni lapsen hyvinvoinnin vuoksi. Tai sen takia, että vaikka olen sanonut että ota nyt Hyvä mies silmä käteen ja katso, se on siinä hyllyllä, niin siitä huolimatta joudun mennä näyttämään vasaran.

Ajattelin, että kysyn joltakin kivalta ompelijatädiltä, voisinko alkaa hänen oppiinsa. En vaan tunne yhtään kivaa ompelijatätiä, enkä oikeastaan yhtäkään minkäänlaista ompelijatätiä... Ehkäpä sitten jatkan vaan niitä ompelustöitä, mitä olen oppinut tekemään ammatissani. Mutta paikoilleni en aio jämähtää, kävi tässä nyt kuinka hyvänsä. Kuulin juuri ihmettelyä, miksi en ole osallistunut nuorena missikisoihin, että eihän sitä tiedä vaikka sinne suunnalle sitten...


Sitä ennen kumminkin juodaan sukulaisperheen kanssa sunnuntaikahvit. Puolukkamuffinsit kinuskikuorrutteella:  http://www.kinuskikissa.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti