Niin kaikenlaista mukavaa tapahtuu kesällä, että kirjoitussuoni aivan tyrehtyy. Olemme saaneet hurjan paljon aikaan toukokuusta laskien, mutta paljon on vielä tekemättä. Talon purkaminen ei ole välttämättä mieltä ylentävää, vasta kuin siinä kohtaa kun jotakin uutta on saatu tilalle. Pieniä havereitakin on sattunut, toisaalta revin niistä iloa ihan yötä myöten. Hyvän Miehen leualleen kaatumisesta on jo monta päivää, mutta vielä vain viime yönäkin nauratti kun tulin vessareissulta ja rupesin muistelemaan hullunkurisia ilmeitä ja asentoja, joita aikuisesta miehestä irtoaa, kun liukastuu portaita siirtäessään märällä nurmikolla. Siinä tilanteessa toki piti pidätellä naurua, sillä periaatteessa leualle olisi voinut käydä hullusti. Toinen tilanne, hullunhauska suorastaan jälkikäteen ajatellen, oli kun Hyvä Mies kutsui minua: "Hei, pääsetkö tänne? Ota vaikka vauva kainaloon, mutta tuutko käymään täällä?" Nurkan takana minua odotti viehättävä näky: Hyvä Mies makaa ilmeisen paniikissa korkeiden tikkaiden päällä, joiden alapää on alkanut luistamaan maata vasten. Hengittämättä ilmeisesti, etteivät tikkaat enää enempää lipeä. Oikeasti, tilanteet ovat vaarallisia ja niissä voi käydä hullusti. Onneksi nyt on vakuutus, vaikkei se mitään oikeasti korvaa jos korvaamatonta menettää.
Voi ihme, kuinka ihana kesäinen viikko on takana. Loma alkoi isolla L- kirjaimella, mutta loppui valitettavan lyhyeen. On aivan käsittämätöntä, että eilen oli hiki- biki-bikineissä, tänään vauvakin sai vaipan lisäksi ylleen toppatakin, lapaset, villasukat ja pipon. Kymmenen astetta lämmintä, tuuli ja sade vaakatasossa saavat hermot kiristymään. Tuntuu, kuin olisimme eri planeetalla kuin viime päivinä. Pidennetty kauppareissu koko perheen voimin, elokuva ja sokerimunkkeja, korttipeliä, majan rakennusta ja edelleen vielä monta tuntia nukkumaanmenoaikaan. Ei puhettakaan ulkona leikkimisestä, uimisesta, päiväkahveista paviljongin varjossa saatikka grillaamisesta. Lienee unta koko viime viikko ja tämä on painajaista, tosin hyvin pientä sellaista ja aika maallistakin. Mutta painajaista kumminkin. Ja tästä alkaa taas sääennusteiden kyttääminen; kymmenen päivän ennusteet joko masentavat tai antavat toivon kipinää. Ja mitä ihmeen väliä on säällä? No todella aivan ihmeen väliä.
Se hyvä puoli sateessa on, että vesi tulee taivaalta. Ei tarvitse kastella. Pesin hellepäivänä aamusella pari räsymattoa letkulla, suuttimella varustetulla letkulla. Sen jälkeen lähdimme ihanalle rannalle 100 kilometrin päähän. TODELLA ihana päivä, ja ihailin kuinka ilmaista hupia; vain bensarahan hinnalla. Reissussa meni kokonaisuudessaan kahdeksan tuntia. Jos siihen lisätään vielä kaksi tuntia, joita aiemmin pesin matot, tulee yhteensä kymmenen tuntia. Lähdimme siis kello kaksitoista ja olimme kotona kello kahdeksan illalla. En tiedä, montako tuntia tästä letku oli kestänyt painetta ja montako tuntia se oli ollut irronneena hanasta, mutta irti se oli kun tulimme kotiin ja hana teki tehtäväänsä eli päästi vettä. Jos joku tietää, montako tuntia menee 6000 litran uima- altaan täyttämiseen, voi ilmoittautua. Jos siihen menee esimerkiksi neljä tuntia, niin kahdeksassa tunnissa vettä on mennyt 12 000 litraa ja kymmenessä tunnissa 15 000 litraa. Vettä ei tietenkään olisi mennyt yhtään litraa, jos matonpesijä olisi muistanut sammuttaa hanan. Olin vaipua totaaliseen epätoivoon, mutta Hyvä Mies sanoi sen olevan vaan vettä, eikä sitä nyt niin paljon ole mennyt hukkaan. Ei... Eihän 15 000 ole paljon. Mikään 15 000 ei ole paljon: Euroa. Kilometriä. Ihmistä. Litraa vettä. Ei ei, aivan pieni määrä. No totta Huitsin Nevadassa se on paljon ja paljon onkin!! Niin että aivan kiva kun nyt sataa ja nurmikko ja kasvimaa viheriöivät. Ja kuten kaikki murheet, tämäkin murhe unohtuu kun tulee uusia iloja ja uusia murheita. Ja no, vettähän se vain oli.
Suomen kesä on sitten uskomattoman ihana. Silloin kun on. Voihan se olla aivan uskomattoman kamalakin.
Nyt näyttää kumminkin alkuunsa hyvälle, koululaisia ja lomalla olevia tyyppejä ajatellen. Tämäkin aurinkoinen ja lämmin päivä on kulunut kuopien ja kuokkien, puutarhassa pyllistellen. Meillä on ihmeellinen taipumus keksiä kokoajan uusia hommia. Siis kokoajan. Kun olemme puolessa välissä hommaa ja yksi homma vielä odottaa, keksimme jo kolmannen homman. Hyvä Mies on oppinut tähän, eli pelkästään minä en enää keksi hommahommeleita vaan myös miehistä ideaa pukkaa. Johtunee kesälomasta. Tällä erää värkkäämme talon päätyyn uutta pientä terassia aamukahveja varten. Kun taloa on laajennettu, varsinainen terassi on aamupäivän varjossa ja päivällä liian kuuma ja illalla jälleen varjossa, joten tarvitsemme tuon terassin. Itseasiassa, kun nyt ajattelen, mihin tuota varsinaista pääterassia sitten tarvitaan... No se toimii silloin, kun pohjoisesta puhaltaa kylmä tuuli tai kun on niin helteistä, ettei illanistujaisiin tarvita ollenkaan aurinkoa. Ja se kolmas odottava homma muuten on aita heinäseipäistä. Paappa lupasi hommata niitä etelä- pohjalaiseen tyyliin 500 etteivät heti lopu kesken.
Onneksi joku perheessämme vielä tekee käsitöitä, muuten en saisi niinsanottuun ompelublogiini kuvia uusista saavutuksista. Isoveli kantoi kotiin viimeisen rättikässässä tehdyn työn, muovipussisäilyttimen. Kovin oli pahoillaan kuosista, oli ajatellut että se tulee mökille. Kehuin kuosin olevan oikein kaunis ja kesäinen ja varmasti löydän sille paikan. Edellinen käsityö, mahtavat villaiset ranteenlämmittimet P- kirjaimella varustettuna olivat nekin aika hienot.
Ja kuten noista ihanista lapsista, olen taas kiitollinen myös kivikkokasveista, jotka ilman huolenpitoa ovat taas runsaammat kuin viime kesänä. Perenna- parkani eivät ehdi kasvaa, kun siirrän ne joka kevät toiseen paikkaan. Tänä syksynä luulen, että ne saavat jo lopullisen kotinsa. Ainakin ensi kevääseen saakka.
