keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Aina vähän roiskuu kun rapataan...

Niin kaikenlaista mukavaa tapahtuu kesällä, että kirjoitussuoni aivan tyrehtyy. Olemme saaneet hurjan paljon aikaan toukokuusta laskien, mutta paljon on vielä tekemättä. Talon purkaminen ei ole välttämättä mieltä ylentävää, vasta kuin siinä kohtaa kun jotakin uutta on saatu tilalle. Pieniä havereitakin on sattunut, toisaalta revin niistä iloa ihan yötä myöten. Hyvän Miehen leualleen kaatumisesta on jo monta päivää, mutta vielä vain viime yönäkin nauratti kun tulin vessareissulta ja rupesin muistelemaan hullunkurisia ilmeitä ja asentoja, joita aikuisesta miehestä irtoaa, kun liukastuu portaita siirtäessään märällä nurmikolla. Siinä tilanteessa toki piti pidätellä naurua, sillä periaatteessa leualle olisi voinut käydä hullusti. Toinen tilanne, hullunhauska suorastaan jälkikäteen ajatellen, oli kun Hyvä Mies kutsui minua: "Hei, pääsetkö tänne? Ota vaikka vauva kainaloon, mutta tuutko käymään täällä?" Nurkan takana minua odotti viehättävä näky: Hyvä Mies makaa ilmeisen paniikissa korkeiden tikkaiden päällä, joiden alapää on alkanut luistamaan maata vasten. Hengittämättä ilmeisesti, etteivät tikkaat enää enempää lipeä. Oikeasti, tilanteet ovat vaarallisia ja niissä voi käydä hullusti. Onneksi nyt on vakuutus, vaikkei se mitään oikeasti korvaa jos korvaamatonta menettää.

Minä ostin ITSELLENI tänään tavaroita: Kolmet leggarit kympillä (niillä mennään vaikka jouluun) ja aivan ihastuttavan kukkaron. Se on IHANA. Käy katsomassa www.globehope.com. Toivottavasti maapallollamme on vielä toivoa.

Toivottavasti kasvimaallanikin on vielä toivoa. Kylvin tänään uudet salaatinsiemenet. Ilmeisesti siemenet eivät pitäneet yhtä paljon helteestä kun minä. Pieniä, surkeita alkuja on ollut havaittavissa. Samoin porkkanat ovat aika surkimuksia. Mansikanraakileita sentään on, elleivät ystävämme räkättirastaat vie niitä verkosta huolimatta. Perunanvarretkin ovat komeita.

Juhannuksena aion kerätä tyttöjen kanssa kukkia tyynyn alle, syödä hyvää ruokaa ja iloita leikkivistä lapsista. Aion ihastella Suomen kesää ja vetää lipun salkoon. Muistoissa on kori keltaista jaffaa ja juhannuskoivut oven pielessä. Tunnelmallista juhannusta sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti