Pieni äiti, isot annokset

Hui, kuinka tokkuraan voi mennä ravintolan liian isosta annoksesta. Aina vaan silmät ovat ristissä ja päässä surraa nautittuani lounaaksi Megaburgerin höysteineen ja Suklaakakkua. Huh hiilareita! Mutta kun hyvän ystävän kanssa pääsee rauhassa kaupungille syömään, niin ei siellä kyllä salaattia sitten nautiskella. Tätä herkkua on tulevaisuudessa tarjolla useamminkin, sillä tämä rakas ystävä on perheineen tekemässä paluumuuttoa kotiseudulle. Niin että siinä mielessä meidän täytyy kyllä joskus salaattiinkiin tyytyä ja sen lisäksi harrastaa myös lenkkeilyä yhdessä. Minä en ole edelleenkään pystynyt pureskelemaan tätä abstraktia ajatusta, että saan hyvän ystävän monen sadan kilometrin päästä aivan naapuriin! Tämä tuo mukanaan niin paljon kaikkia uusia ulottuvuuksia, etten pysty niitä edes ymmärtämään. Kaikki ne mukavat päiväkahvit, shoppailuretket kaupungille, leikkikenttäsessiot, yhteiset ruuanlaittohetket ja kyläilyt. Niin ja se lenkkeily tietenkin! Puhumattakaan 20 vuoden päästä pidettävistä aikuisten grillijuhlista! Tällä erää keskitymme kuitenkin hoitamaan tätä kiitettävää lapsikatrasta, joka meille molemmille on siunaantunut. Ystävät ovat elämän suola, näin se on.

Vein ystäväni siis junalle ja poikkesin samalla kangaskauppaan. Täytyy valitettavasti todeta, että ei sieltä paljon mitään löydy... Kilolaatikosta nappasin palan punaista vakosamettia, josta ompelin Isosiskolle nappikassin. Tytöt innostuivat leikkimään Tanttukauppaa.

Isosiskon itsensä koulussa ompelema Leppäkerttu- kassi

Muistatteko vielä omia lapsuuden leikkejänne? Minusta niitä on niin mukava muistella, päällimmäisenä mieleen nousee kauppa- ja kotileikit sekä yksi kuuma kesäpäivä jolloin oltiin inkkareita koko päivän. Seuraavana päivänä sama leikki ei jostain syystä yrityksistä huolimatta tuntunutkaan enää hyvälle. Sitten vain piti keksiä uutta. Ja aina keksittiin! Lapset ovat tänäänkin aivan yhtä kekseliäitä, kunhan heillä on siihen mahdollisuus. Ohhoh, meidän pleikkari putosi vahingossa äidin siivoussankoon!!