sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Mökkeilyä - Alkeiskurssin jatkokurssin oppitunti 1

Minähän olen mökkeillyt elämässäni kohtuullisen määrän (lue: liikaa). Mökki- ihminen en ole ollut koskaan. En vain ole pystynyt ymmärtämään, mikä osio mökkeilyssä on mukavaa ja rentouttavaa: Tiskaaminen merivedellä? Niin kutsuttu "peseytyminen" merivedellä? Kutsun sitä niinsanotuksi, koska ei sillä ainakaan puhtaaksi tule. Kaiken kattava rähjäinen olo ilman fööniä ja vesivessaa? Kokkailu avotulella, 60- luvun kattilalla, sääskien keskellä? Kosteat petivaatteet, joista mietin, kuka muu niissä on nukkunut talven aikana ja nukkuu ehkä vieläkin... ? Horroria. Vaiko kenties ihan koko mökki tunkkaisine hirsine päivineen, joka on niin mökki kuin mökki olla voi. Ihan sama mikä mökki, kaikki mökit ovat samanlaisia. HUVILAT ovat sitten erikseen. HUVILA- ihminen saattaisin olla, jos joskus pääsisin kunnon HUVILALLE. Sitäpaitsi, mainittakoon vielä että mökkeily lasten kanssa varsinkaan ei ole mitään lepo/hermolomaa. Se on työleiri, ihan samanlainen kuin kotona, paitsi kaikki on vielä hankalampaa. Keskisisko pelkää kakkakärpäsiä, kaloja,  lepakkoja ja sisiliskoja joten: Vessareissut ovat hyvin ahdistavia (jos ne kakkakärpäset lentää mun peppuun), samoin uiminen (onko tässä meressä kaloja), mökkiin sisälle meneminen (oliko se lepakko silloin täällä sisällä), laiturilla käveleminen (miksi se sisilisko ei jättänyt häntäänsä vaikka mä huusin niin kovaa). Hänestä on selvästi myöskin kasvamassa HUVILA- ihminen. Pikkusisko sen sijaan ei pelkää kaloja saatikka sisiliskoja, vaan kuuliaisesti pyrkii "pylly edellä" laiturilta mereen. Lepoa, silkkaa lepoa.

Juhannuksen jälkeen totesin siis taas, etten edelleenkään ole mökki- ihminen. HALUAISIN kyllä kovasti olla, sillä meillä on mökki käytössämme ihan koska tahansa haluamme, se on kohtuullisen matkan päässä ja meren rannalla, periaatteessa puitteet ovat ihan ok - mökiksi. Ja koska minusta ei ilmeisesti tule HUVILA- ihmistä ihan siksikin, etten koskaan muista laittaa lottoa vetämään, niin... Ajattelin siis nollata tilanteen. Lähteä kurssille avoimin mielin, suurta onnistumisen halua puhkuen. Ajelimme siis päiväksi mökille, mökille jossa en ole käynyt yli vuoteen. Olin valmistellut huolella menun, etten menetä hermojani. Uudet perunat oli keitetty valmiiksi ja öljytty, jotta ne on helppo heittää muurikkaan kananpalojen ja pekonin kera. Salaatin virkaa toimitti kurkun pätkä ja muutama tomaatti - ettei mene hermot. Vauvanruokapurkki. Viinirypäleitä ja karkkipäivän karkit kaikille. Pussillinen tuoreita munkkeja, mehua ja maitopurkki. Kahvin saa keitettyä mökillä. Ei mitään hermostuttavaa. Uikkarivehkeet ja pari sankoa (jos satun löytää mustikkaa). Kaksi sankoa mustikkaa varten, heh.

Mustikoita en todellakaan löytänyt, mutta löysin jotain muuta; heti kun astuin autosta ulos, näin valtavan määrän ahomansikoita. Siis paljon ja niin isoja, etten ole ennen nähnyt! Poimin niitä litran verran ja pakastin kotona. Mökkeily alkoi heti tuntua mukavalle. Mökki näytti sisältä ihan kivalle. Lapsilla näytti olevan hauskaa. Pystyin jopa rentoutumaan ja nauttimaan hetkittäin olotilastani. Viimeistään siinä kohtaa kun huomasin nauttivani saunan portailla siitä seikasta, että lämpimällä merivedellä tiskeistä tuli jopa puhtaan oloisia, ajattelin että kurssin ensimmäinen oppitunti oli mennyt hyvin! Huolimatta niistä pienistä mökkiepämukavuuksista... Jouduin kaivamaan tyhjällä vessapaperirullalla kakkapötkelön hienosta huussista, jossa on pissalle ja kakalle omat lokerot. Minkäs teet, jos pylly on niin pieni, etteivät osu oikeisiin lokeroihin. Enkä nyt siis puhu itsestäni missään tapauksessa! Tai siitä, että kun keitin sitä kahvia, jonka alunperin ajattelin olevan hermovapaata puuhaa, kaadoin kuuman veden kahvinporoineen kädelle ja jalalle, liinalle ja matolle. Mökillä onkin ihanaa pestä mattoja! Onneksi palovammat jäivät punotuksen asteelle. Oppitunnilla numero kaksi haluan kokeilla siipiäni yöpyvänä mökkeilijänä. Katsotaan onko se jo tänä kesänä vai sulatellaanko ensi kesään asti...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Yhtenä päivänä

Kesänraikkaus. Taivas vaaleanharmaassa pilvessä. Suopursujen tuoksu. Kädessäni keltainen muovikuppi, pohjalla pulleita kellanoransseja hilloja. Yksi nukkuu rattaissa, tutti puristuneena käteen, huulet mutrussa. Vain vauva voi olla noin tosissaan. Isommat lapset turvassa kotona, koulua leikkimässä. 

Lapset rannalla. Vauva kauhoo hiekkaa kyykyllään. Uimataitoiset hyppivät riemuissaan laiturilta veteen, juoksevat taas, uusi hyppy. Yhtäkkiä nostatan vedet silmiin. Haluaisin hetken pysähtyvän, tähän. Se on täydellinen onnenhetki. Ohikiitävä sekin.


Terassilla piipittää linnunpoikanen. Se poimitaan käteen, siinä se aukoo nokkaansa ja piippailee. Annetaan sen nimeksi Piip. Sille etsitään ruokaa, mutta vaikeaa se on. Käsityksen mukaan se pitäisi oksentaa. Korjaan, se tapahtunee vain pöllöillä. Luotamme, että se selviää. Pieni linturaukka, sen elämä oli kaunis, mutta lyhyt. Sydänkohtaukseenhan pieni lintu kuolee, jos kissa ottaa sen suuhunsa. Sinä päivänä lapset viettävät Piipin hautajaiset. Kenkälaatikkoon tehdään todella pehmeä pesä heinistä ja sammalesta. Siellä pikkulintu lentää lintujen taivaaseen. Surullista. Takametsässä on jo eläinten hautausmaa; Pentti- pupu ja Piip. Paavo- kissa sopii sarjaan, kun aika siitä joskus jättää, mahdollisesti 18 vuoden kuluttua.

Pikkusisko täyttää yksi vuotta. Isommat innostuvat tekemään lahjoja. Koko ilta menee naulatessa ja sahatessa. Isoveli tekee laatikon ja naapurinkin lapsia on hiomassa palikoita laatikkoon. Haluan säilyttää salaisuuden syntymäpäivään, en näe palikkalaatikkoa. Se on kääritty joulupaperiin. Kortteja on useampia. Jossain pussukassa on naapurin tytön vanhoja vaatteita, lahja sekin. Pikkusisko on pidetty tyyppi. Jääkaapissa odottaa mustikkajuustokakku, mansikkakermakakku ja vaniljapullia pientä sankaritarta. Kuinka onnellinen voi ihminen olla? Mahdottoman onnellinen.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Kuumaa tekstiviestittelyä

Hellepäivät ovat täysin vääriä päiviä nauttia omasta seurasta, yksin. Yksivuotiasta ei lasketa varsinaiseksi seuraksi, vaikkakin palleron läträäminen pienessä pesuvadissa on varsin viihdyttävää seurattavaa. Toki ulkona seuranani pörrää koko ajan myös 300 pienenpientä kärpästä, lienevätkö vauvoja nekin. Vauva- aiheeseen liittyen, Isoveljen nikkaroimassa linnunpöntössä sirkuttaa sittenkin lintuvauvoja, vaikka pönttö putosikin keväällä kyljeelleen maahan. Lintuemo puikahti aina pönttöön ja vaikka pönttö nostettiin takaisin puuhun ja köytettiin vahvalla köydellä varmana siitä, että munat ovat tuhoutuneet, niin jo vain siellä on iloinen perhetapahtuma ollut.

Alan olla niissä fiiliksissä, että kaiholla muistelen vuoden takaista iloista perhetapahtumaa omassa perheessämme, kun Pikkusisko näki päivänvalon. Vaikka samaan tunnelmaan yrittää päästä, se ei onnistu enää muistelemalla. Uuden vauvan kanssa vietetty ensimmäinen vuorokausi on vain kerran elämässä, eikä sitä enää koskaan saa takaisin. Se on ainutlaatuinen.

Lapset ovat tällä erää isovanhempien huomassa yökylässä. Tekstiviestittely on koululaisten kanssa suhteellisen kiivasta, varsinkin Isosisko raportoi tapahtumia monisanaisesti, kertoo kirkossa ja museossa käynneistä, hevostalleista ja pyöräretkistä. Unohtamatta lukuisia hymiöitä, aurinkolaseilla tai ilman. Laitoin tekstiviestin Isoveljellekin, ilmoitin pöntössä sirkuttavista linnunpoikasista. Vastaus oli miehinen :"jaa". Samanlaisia viestejä saan Hyvältä Mieheltäkin. Kerron innossani tekstiviestissä jostakin hauskasta tapahtumasta päivän aikana. Vastaus on yleensä:"OK" tai "Hyvähyvä". No mitäpä noihin nyt muuta osaisikaan vastata, varsinkaan jos ei edes ole aikaa näpytellä tekstiviestejä, toisin kun eräillä!

Laajennusprojektimme on lähtenyt käyntiin jokseenkin ihan hyvin. Meillä kun ei ole niin väliä noilla miesten ja naisten töillä, niin olen kärrännyt soraa tulevan laatoituksen alle. Homma on vähän hikistä, mutta koitan kannustaa meitä molempia toistamalla sitä tosiasiaa, että kottikärryjen työntäminen ja soran lapioiminen on paljon terveellisempää kun kaljan kittaaminen sohvalla. Tosin hyvin vähän teemme sitäkään, vaikka kaikki sorat maailmassa olisi jo kärrätty, mutta kuitenkin. Jokatapauksessa, jätän tänään siivoushommat ja muut naisten työt väliin ja yllätän Hyvän Miehen iloisesti; töistä tullessaan muutama kuutio soraa onkin jo siirtynyt oikeaan paikkaan. Enkä odota tuliaisiksi edes kukkia.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kesätepposia


Hei vain, kesä tekee tepposiaan, eikä meinaa ehtiä kirjoittamaan... Minua pyydettiin laittamaan tiedote kesälomasta blogiin, jottei turhaan vierailla Tantturallin sivuilla. Joten tässä tulee: OLEN LOMALLA TOISTAISEKSI. Palataan asiaan. Vierailkaa siis edelleen blogissa pettymässä. Ehkäpä koulun alku elokuussa voisi olla hyvä hetki alkaa kirjoitella ja asettaa saumurin langat paikalleen. Monia muitakin hyviä ideoita muhii päässä, mutta antaa niiden jalostua rauhassa. Kuulas syyssää tuo taas mukanaan uudenlaista virtaa, nyt keskitytään uimiseen ja grillaamiseen, kesästä ja lapsista nauttimiseen.