Olen monesti ajatellut liittyä Marttoihin. Ei vain ole tullut liityttyä. Ajattelen, että on kuitenkin turhaa olla Martta, jos ei koskaan ehdi Marttojen tapaamiseen. Mutta voisihan sitä vaan sanoa olevansa Martta. Ja lukea vaikka Marttojen nettisaittia. No niinhän minä luenkin, joten kai minä voin sitten sanoa olevani Martta tai ainakin nettiMartta. Kai Martan määritelmäksi riittää ihan sekin, että tykkää laittaa ruokaa, siis tavallista ruokaa (usein erittäin hirveän tavallista, kuten keitettyjä perunoita ja jauhelihakastiketta ruskistetulla voijauhosuuruksella tai makkarakeittoa) ja tykkää käydä RUOKAkaupassa pitkän kauppalistan kanssa. Onnekseni minä tykkään juurikin siitä, että kaapit ovat oikein tyhjät ja minä saan laatia antaumuksella pitkän kauppalistan ja käydä ostamassa koko rahalla paljon ruokaa perheelle. Marttashoppailua. Sitten minulla ei jääkään enää rahaa uusiin leggingseihin, mutta vanhoissa nyt on vasta pari reikää ja niin huomaamattomissa paikoissa, ettei niitä kukaan huomaan. Ja oikea Martta toki voisi ne parsiakin...
Shoppailen ruokaa siis harkitusti ja suunnitellusti, niin että vaikka rahaa meneekin kerralla paljon, niin kaapit ovat täynnä terveellisiä peruselintarvikkeita, joista Marttailen perheelle ruokaa. Välttelen E- kirjaimia ja keksin, miten voisin tehdä samoja herkkuja itse. Pitsaa ja hampurilaisia ym. roskaruokaa voi vallan helposti valmistaa itse alusta asti, eikä se sitten olekaan enää roskaruokaa. Jok´ikisen kerran, kun eksymme (siis harvoin) pikaruokaravintolaan, tyhjennettyäni tarjottimen annin vatsaani ja katsellessani roskaröykkiötä 30 euroa köyhempänä sisäinen Marttani on surullinen; miksi näin kävi? Miksi maksoin tällaisesta roskasta? Koska olin heikko Martta.
Yksi parhaista Marttailuistani on vanukkaan valmistaminen: Ostan punaisen maitopurkin (tai kaksi). Sekoitan sinne kananmunan (tai kaksi), heitän sekaan sokeria sopivasti, vaniljasokeria (huom! ei vanilliini, älkää hyvät ihmiset koskaan ostako vanilliinisokeria. Se kirjoitetaan VANILJA) ja perunajauhoja sen verran, että siitä tulee vanukasta. Siis keittämällä. Ja siitä tulee. Ihanaa vaniljavanukasta ilman yhtäkään E- koodia. Reilu litra maksanee euron. Mutta kyllä sitä kannattaa isommalle porukalle tehdä kahden euron edestä. Vähän mustikoita ja mansikoita keskelle. NAM.
Jossain kehotettiin nauttimaan arkiruuasta. Sen minä haluaisinkin lapsilleni opettaa; ruuasta nautitaan joka päivä, syödään hyvin ja terveellisesti, herkutellaankin. Syöminen ei ole vain vatsan täyttämistä jollakin silloin kun muistaa. Me syömme elääksemme ja voimme kai useimmiten myös elää syödäksemme. Kohtuudella kuitenkin. Lapsena opitut hyvät, terveelliset ja säännölliset ruokatavat kantavat läpi elämän, uskon. Tai liekö se se Martta minussa.
