Kyllä se vain niin on, että ihmisellä olisi hyvä olla aina jotakin pientä odotettavaa. Ei välttämättä etelänmatkaa tai autoa, joka vasta on tehtaalla osissa kun on niin uusi, mutta jotakin kivaa. Ihmettelin tylsää olotilaani joulun aikoihin; tästä joulusta ei varmaan jäänyt edes muistoja, kun oli niin latteaa. Tai varmaan se muisto, että oli todella tylsä joulu. Ulkona säkkipimeää, vihreä ruoho ja vettä vaakatasossa, päivät sisällä syömistä, nukkumista, television töllöttämistä ja pelaamista ja joulutunnelma siitä huolimatta erittäinkin hakusessa. Minulle ei sovi tuollainen ylenpalttinen laiskuus. Elämästä katoaa kärki ja on tylsää. Toivotonta. En uskaltanut edes odottaa talven alkamista vaan minun puolestani olisi voitu hypätä suoraan kevääseen.
Sitten alkoi onneksi ihana arki. Lapset menivät kouluun. Ja talvi tuli! Ihana valkoinen lumi peitti alleen kaiken tylsän. Olinkin jo lopen kyllästynyt katselemaan mansikkapenkkejä keittiön ikkunasta. Lapset aktivoituivat ja punaposkin luistelevat nyt tunteja kavereiden kanssa koulun jäällä. Hiihtämisestähän minä en ymmärrä mitään, joten iloitkoot siitä joku muu. Jo alkoi helpottaa, elämään tuli vähän terää. Nyt odotan jo vähän, että pääsisimme ehkä kerran rinteeseen koko perheellä, lukuunottamatta Pikkusiskoa. Haluaisin toteuttaa omia toteutumattomia unelmiani lumilautailijana kannustamalla Isoveljen hiihtokouluun ja lumilautailuharjoituksiin. Niin siksihän lapset on luotu, toteuttamaan vanhempiensa toteutumattomia unelmia. Samantien voi sitten myös opiskella lennonjohtajaksi tahi proviisoriksi, kun nyt asiaa sivuttiin. Hammaslääkärikin olisi varmasti aika hyvä. Mutta kelpuutan myös siivoojan tai roskakuskin.
Nyt olen siis ehkä taas tarttunut tähän hetkeen vähän tiukemmin. Arjessa on hyviä hetkiä, on mukava katsella ikkunasta lumisia puita, odottaa lisääntyvää valoa, miettiä ihanaa kevättä joka tuo mukanaan lupauksen kesästä, ensimmäisiä hiirenkorvia, äitienpäivää. Kun ulkona on oikea talvi, tulee voimakas tunne, että maailma on vielä paikallaan ja vuodenajat myös. Tässä me olemme. Ja enhän minä muuta tarvitse kuin sen onnentunteen terveistä ja iloisista lapsista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti