torstai 16. helmikuuta 2012

Hällä ja Väliä

Joskus -joskin aivan liian harvoin- sitä tulee miettineeksi, mikä elämässä on ihan oikeasti tärkeää. Siis IHAN OIKEASTI. Minusta sitä voisi miettiä joka päivä ja pitäisi, kunhan vain muistaisi. Liian usein päivät vain kumminkin kuluvat siihen, että miettii, mikä on huonosti tai mitä pitäisi vielä saada ollakseen onnellisempi.

Sellaisina päivinä, kun satun kuulemaan kauheita uutisia jonkin toisen ihmisen elämästä tai maailmasta yleensä, saatan hetken miettiä, miten nuo uutiset voisivat aivan yhtä hyvin koskettaa minua. Joku päivä saattaa alkaa aivan tavallisesti ja illalla se voikin olla jo elämän kauhein päivä, syystä tai toisesta. Kun nyt sitten yleensä päästään iltaan niin, että päivä onkin osoittautunut varsin tylsäksi ja tavalliseksi päiväksi, tulisi olla ylen onnellinen, että asia on näin. Joskus muistankin olla, mutta useimmiten en. Odotan vain että pääsen sohvalle voikkarin ja maikkarin seuraan, tyytyväisenä siihen että talossa on hiljaista. Ja tuossa hetkessä joskus -joskin aivan liian harvoin- muistan olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että terveet, onnelliset lapseni nukkuvat omissa, turvallisissa sängyissään.

Minusta on kovaa vauhtia kehittymässä jonkinsortin HälläVäliä- ihminen. Se liittyy myös näihin tärkeyskysymyksiin. Haluankin olla HälläVäliä ihminen ja aina vain kehittyä siinä asenteessa niin, että minua ei oikeasti enää häiritse, että minusta on kasvanut sellainen. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää, sointuvatko matot sohvan väriin niin: HälläVäliä. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää, että ei ole samansorttisia astioita 24 hengelle niin: HälläVäliä. Jos elämässä ei ihan oikeasti ole kovin tärkeää että lapsi pitää jo neljännessä polvessa punaisia kuomia (eikä valita että olisi varpaisiin kylmä) niin: HälläVäliä. Jos lapsella on kihomatoja, täitä tai ontelosyyliä niin: Hälläväliä, hengissä on ja pysyy näistä huolimatta. Jos pomo pomottaa vain siksi että siitä on kiva pomottaa niin HälläVäliä. Jos en aina osu autotallista ulos, niin HälläVäliä; sehän on vain auton sivupeili. Tahrat laattalattiassa: HälläVäliä. Rikkinäiset pikkuhousut: HälläVäliä. Verhottomat ikkunat: HälläVäliä.

Ihan oikeasti tärkeää on Rakkaus. Perhe. Terveys. Toimeentulo. Ystävyys. Toivo. Onni. Siinäpä ne, tärkeimmät. Niin ja tietysti hyvä ja terveellinen ruoka. Mutta se, että eteisen kynnys puuttuu edelleen, ei ole sitten niin yhtään tärkeää. Kunhan saadaan seuraaviin kissanristiäisiin mennessä paikalleen.

2 kommenttia:

  1. Ja jos ei kynnys ole sittenkään paikallaan, niin hällä väliä vai mitä!! :) Kiitos taas ihanasta kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
  2. olen miettinyt noita ihan samoja. enkä enää pysty lukemaan edes uutisia. ahdistun niin etten pysty olemaan. en myöskään pysty katsomaan elokuvia koska niissä aina on jonkun perhe jota kohdellaan huonosti tai jonkun lapsi tai jonkun joku. itkettää ja vihastuttaa se että maailmassa on niin paljon epäonnea ja vaaroja ja pahoja ihmisiä. eikä mitään voi asialle. muutako laittaa sormet ristiin että lapsi löytää koulusta kotiin tänäänkin. mutta luulen (toivon) että se liittyy varmaan tähän vauvan saantiin tällä iällä.. ja imetän edelleen, joten tunteet on pinnassa.

    itsekin yritän olla välitön. kävin jopa terapiassa sen takia. Kerrottakoon tässä vaiheessa että ystävä opiskelee ratkaisukeskeistä psykoterapiaa ja pääsin koeasiakkaaksi ilmaiseksi. Ystäväni sanoi että on hankalaa olla välitön jos tuntuu että on vastuussa kaikesta. Kuala Lumpurissa asustellessa se oli helppoa kun oli sisäkkö joka siivosi, pyykkäsi, silitti ja teki ruokaa... Noh, baby steps sanon minä. toisinaan onnistun siinä edelleen, ja se on tärkeää. osaan iloita siitä silloin kun se tapahtuu. ja ajatuksissani palaan siihen Pilviin uudelleen ja uudelleen.

    Ihanaa että jaksat kirjoitella blogia, tämä on niin mukavaa luettavaa!!

    VastaaPoista