Yhtenä päivänä

Kesänraikkaus. Taivas vaaleanharmaassa pilvessä. Suopursujen tuoksu. Kädessäni keltainen muovikuppi, pohjalla pulleita kellanoransseja hilloja. Yksi nukkuu rattaissa, tutti puristuneena käteen, huulet mutrussa. Vain vauva voi olla noin tosissaan. Isommat lapset turvassa kotona, koulua leikkimässä. 

Lapset rannalla. Vauva kauhoo hiekkaa kyykyllään. Uimataitoiset hyppivät riemuissaan laiturilta veteen, juoksevat taas, uusi hyppy. Yhtäkkiä nostatan vedet silmiin. Haluaisin hetken pysähtyvän, tähän. Se on täydellinen onnenhetki. Ohikiitävä sekin.

Terassilla piipittää linnunpoikanen. Se poimitaan käteen, siinä se aukoo nokkaansa ja piippailee. Annetaan sen nimeksi Piip. Sille etsitään ruokaa, mutta vaikeaa se on. Käsityksen mukaan se pitäisi oksentaa. Korjaan, se tapahtunee vain pöllöillä. Luotamme, että se selviää. Pieni linturaukka, sen elämä oli kaunis, mutta lyhyt. Sydänkohtaukseenhan pieni lintu kuolee, jos kissa ottaa sen suuhunsa. Sinä päivänä lapset viettävät Piipin hautajaiset. Kenkälaatikkoon tehdään todella pehmeä pesä heinistä ja sammalesta. Siellä pikkulintu lentää lintujen taivaaseen. Surullista. Takametsässä on jo eläinten hautausmaa; Pentti- pupu ja Piip. Paavo- kissa sopii sarjaan, kun aika siitä joskus jättää, mahdollisesti 18 vuoden kuluttua.

Pikkusisko täyttää yksi vuotta. Isommat innostuvat tekemään lahjoja. Koko ilta menee naulatessa ja sahatessa. Isoveli tekee laatikon ja naapurinkin lapsia on hiomassa palikoita laatikkoon. Haluan säilyttää salaisuuden syntymäpäivään, en näe palikkalaatikkoa. Se on kääritty joulupaperiin. Kortteja on useampia. Jossain pussukassa on naapurin tytön vanhoja vaatteita, lahja sekin. Pikkusisko on pidetty tyyppi. Jääkaapissa odottaa mustikkajuustokakku, mansikkakermakakku ja vaniljapullia pientä sankaritarta. Kuinka onnellinen voi ihminen olla? Mahdottoman onnellinen.