Mikäs tää blogi onkaan?

Rentouduimme tässä lähimenneisyydessä pari viikkoa ulkomailla. Unohdin hetkeksi kokonaan että minulla on ystäviä, tuttavia tai edes että minulla on oma koti. Olen ollut nyt neljä päivää kotona ja muistan tämän paikan nyt jo vallan mainiosti! Se on tämä remonttireiskojen unelmakohde, joka vaatii tällä erää hieman puhallusvillaa välikattoon, saumatasoitetta, hiomista, ulkopaneloinnin viimeistelyä, maalaamista, rännejä ja muuta pientä kuten pohjamaalausta, tapetointia, listoitusta, parketin ja sisäkattopaneelien asennusta ja laatoitusta. Ai niin ja yksi seinä pitäisi vielä kaataa ja pari ulko- ovea siirtää paikasta A paikkaan B. Se on se minun kotini. Haaveilen, että voisin sentään jouluvalot ripustaa uuden kuistin ikkunoihin. Hyvä Mies yrittää toki parhaansa, mutta töiden ohella mikään ei etene niin kovin nopeasti ja minä; minä olen turhake näissä hommissa.

Olen suoraan sanottuna myös unohtanut tämän blogin täydellisesti. Saumurin ja ompelukoneen olen piilottanut vaatehuoneeseen, enkä edes viitsinyt ommella Isoveljelle ikkunaverhoja vaan tilasin ompelun kaupanpäälle kangaskaupasta. Noloa. Minulla on jostakin syystä rakennekynnet ja kulutan päiväni siivoamalla tätä taloa ja siirtämällä tavaraa paikasta toiseen, kantamalla eroahdistunutta Pikkusiskoa sylissäni ja synkistelemällä sotkua joka on muodostunut siitä, että yksi huone on remontissa ja huonekaluja kummallisissa paikoissa. Olohuoneessa on kaksi sohvaa vallan omituisessa järjestyksessä ja makuuhuoneessa iso läjä kattopaneelia. Sanoisin että plääh. Mutta ehkä tämä tästä iloksi vielä muuttuu ja voinhan herkutella ajatuksella, kuinka sekopää olisin, jos en olisi saanut mahdollisuutta olla vähä aikaa pois näistä kuvioista. Ehkä minulla olisi jo siinä kohtaa tatuoidut kulmakarvatkin. Mutta kyllähän nämä kynnet ihanat ovat!