Naisista ja miehistä

Kuinka meidät naiset oikein rakennetaan? Olimme sunnuntaina ristiäisissä koko perhe, pikku- Elmo kastettiin. Isosisko supisi kastetoimituksen kesken korvaani:" Miksi naiset aina itkevät?" Sanoin hänelle, että hänkin varmasti oppii vielä. "Niin mutta miksi miehet eivät koskaan itke?" Niinpä. Mietin, miksi? Kai se on geeneissä. Sitäpaitsi kyllähän miehet itkevät, mutta eivät vaan kovin herkästi. Tarvitaan kunnon suru. Ilosta mies ei taatusti itke koskaan. Tai no ehkä lapsen syntyessä saattaa kulma vähän kostua... He eivät ole ymmärtäneet itkemisen ihanuutta. Itkeähän voi ihan mistä tahansa, itku toimii joka tilanteessa.

Naiset ovat naisia jo tyttö- vauvoina ja tyttöinä. Isoveljen kaverisuhteet ovat hyvin yksinkertaisia; ollaan kaveriporukassa, välillä Matin, välillä Tepon kanssa ja nou probleemos. Mutta tyttöjen välinen ystävyys - se on kaukana yksinkertaisesta! Monimutkaiset juonikiemurat ja ajatuksenjuoksut seuraavat toisiaan, vehkeilyä, draamaa ja sitten taas toisaalta rakkautta lähestyvää ystävyyttä. Näinhän se on aina ollut ja pitää ollakin. Järjenjuoksuuni ei mahdu Ruu- niminen lapsi, jonka vanhemmat Kettu ja Susi (emme siis tiedä heidänkään sukupuoltaan, mutta luultavasti jommankumman on pakko olla nainen) ovat salanneet Ruun sukupuolen välttääkseen yhteiskunnan asettamia sukupuolirooleja. Pöyristyttävää!

Kokemukseni miehistä on jäänyt aivan lapsen kenkiin. Poikaystäviä ei ole ollut edes yhden käden sormien verran, isoveljet ovat olleet aivan liian isoja ja omia poikiakin on siunaantunut toistaiseksi vain yksi. Näiden kokemusten perusteella voi kuitenkin sellaisen johtopäätöksen vetää, että miehet ovat hyvällä tavalla suoria, yksinkertaisia ja helppoja. Kaikki nämä positiivisessa mielessä. Maailma olisi varmasti ihan kauhean monimutkainen ja hankala paikka, jos miehet eivät olisi suoristamassa naisten muotoilemia mutkia. Sotia asein olisi varmaan vähemmän, sanasotaa sitäkin enemmän.