Joulusta

Minusta on tosi kivaa että on olemassa joulu. Olisi kauhistuttavaa, jos ihmiset joutuisivat raahustamaan tämän pimeyden läpi ilman joulua. Jotkut toki raahustavat ihan vapaaehtoisesti, uhraamatta ajatustakaan joululle ja sen ihanuudelle. Mitä tuhlausta!  Tai sitten siirtyvät karttapallon toiselle puolelle saadakseen paistatella siinä auringossa, joka meiltä on lähes kokonaan piilotettu metsänrajan taakse. Mitä totuuden pakoilemista! En voisi kuvitella lähteväni johonkin lämpimään palmujen alle jouluksi. (Toim. huom: Se odottaa vaan lottovoittoa...)

Joka tapauksessa, joulun hämärä antaa mahdollisuuden hiljentää vauhtia, jos mahdollista, entisestään. Siis niille, jotka ymmärtävät hidastaa vauhtiaan. Toisaalta joulunalusaika antaa mahdollisuuden virittää hermonsa äärimmilleen, esimerkiksi  osallistumalla jokaiseen väsyttävään pikku-pukki-jouluun, osallistumalla  jokaisen lapsen jokaisen harrastuksen jokaiseen jouluesitykseen, ostamalla jokaisen lapsen jokaiseen koulun, kerhon, harrastuksen tai päiväkodin pikkujouluun max viidellä eurolla herkkuja ja noin kolmen euron maailman turhimman pikkujoululahjan tai osallistumalla muiden kaupunkilaisten kanssa perhemarketin asiakasomistajapäiville. Minä olen kokeillut näitä kaikkia ja todennut ne niin turhiksi, mutta näiden voimalla maailmamme pyörii joten minä yritän sopeutua. Paras keino taistella vastaan näitä turhuuksia on pysytellä kotona, neljän seinän sisällä. Paitsi siinä kohtaa, kun on pakko lähteä hakemaan Isoveljelle maanantaiksi max viidellä eurolla herkkuja ja noin kolmen euron maailman turhinta pikkujoululahjaa. Joulu on siis turhuutta täynnä.

Elämäni ensimmäinen taatelikakku

Neljän seinän sisällä ollessani, yrittäessäni vältellä kiirettä, ensimmäisenä adventtina viritän radion Joulukanavalle ja soitan sitä aamusta iltaan, joka päivä. Etsin kaikki talon villasukat ja yritään opettaa lapsia ymmärtämään villasukkien ihanan merkityksen. Niin hienoa kun kesällä onkin se, että voi vipeltää paljain jaloin ihan missä vaan, ihan koska vaan, ei toisaalta ole mitään ihanampaa, kuin vetää pitkävartiset villasukat jalkaan. Ja minä sain perintönä vielä ihanat varrettomat huopatossut, aivan verrattomat! Ja kun villasukat ovat jalassa, silloin voidaan vaan olla, ei tarvitse olla mitään tekemistä. On aivan mahtavaa huomata joskus, että lapset osaavat olla tekemättä mitään, kyselemättä mitään. Ja minä itsekin osaan.


Kun radio on viritetty joulukanavalle, on aika virittää jouluvalot. Paperitähdet ja sen sellaiset. Miten antoisaa aikaa, miten siistiä meillä onkaan! Siirrän ajatuksen keväästä ja valosta tuonnemas, sammutan vielä lisää valoja ja puhallan puudelit syvemmälle puusohvan alle. Sytytän pari kynttilää ja heittäydyn laverille. Jos radio sattuu vielä soittaa "Himlen i min famn", se on siinä.

Ja onneksi on tämä netti! Klikkailen päällimmäiset joululahjatoiveet sieltä kuunnellessani Ave Mariaa youtubesta ja miten mukavaa; tarvitsee mennä vain postiin miettimättä sen kummemmin, hakeeko Isosiskolle kosketusnäyttöpuhelimen,  tuon kaikkien toiveiden täyttymyksen Zaiantista vaiko Martin Venpeleestä. Ja joka tapauksessa, vielä tänäkin jouluna joudun hermoilla lahjoista, rahanmenosta, kiireestä ja stressistä. Siitäkin huolimatta, että olen mielestäni tosi hyvä JOULUIHMINEN.


                                                                             MUISTILISTA      

                                      Katso valkoista lunta.  Katso kynttilän lämmintä liekkiä.
                                                               Katso hämärään. Näe joulu.
                                    Katso lapsen hymyä. Muistele Iloa. Jännitystä. Elä mukana.
                                             Maista piparkakkua, suklaata, punaista glögiä.
                                                          Muista villasukat.  Ja halaukset.
                                                                       Muista Joulurauha.
                                                                                                                                              -Heli-