Tänään laiskottaa. Heräsin aamulla väsyneenä, jostakin syystä nukuin huonosti. Eilisen kovan keskiviikon jälkeen olisi varmaan tarvinnut kunnon unet. Minulle oli tulossa ystävä lapsineen kylään, joten kokkasin heti aamutuimaan lasagnea ja salaattia. Jälkiruuaksi oli jäätelöä. Jos olisimme syöneet pelkän tomaattijauhelihakastikkeen ja salaatin, olisimme varmaan uhkuneet tarmoa hiilarittoman ruuan jälkeen. Tämän syömisen jälkeen jaksoi enää istua matolla pöppyrässä ja seurata konttaavia ja toikkaroivia vauvoja, uhmaikäisen vieraan itseilmaisukin meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitä ilmaisua taas innolla odotellessa. Se on haastavaa eikä aina niin antoisaa aikaa äidin elämässä. Kauhulla vain voi kuvitella, mitä on murrosikäisen äitinä oleminen... En taida viitsiä edes kuvitella. Se on edessä kumminkin nopeammin kuin ymmärränkään, huomioon ottaen tämä ajankulku. Sittenhän sen näkee ja kokee.
Sain taas toissapäivänä Meidän perhe- lehden ja olen kuljettanut sitä ympäri taloa vessasta olohuoneen kautta makkariin, yrittäen saada luettua kaiken, mitä siinä onkin paljon. Ja hyvää asiaa. Kiireestä esimerkiksi. Ja äitiyteen hukkumisesta. Aloin miettiä, että eihän minulle vaan ole niin käymässä? En onneksi tunnistanut sieltä kuin sen, että jos kulkee kuusi vuotta vanhassa toppatakissa ja ostaa aina vaan lapsille vaatteita, niin se on huono merkki. Oma vaatekaappini alkaa näillä hetkillä olla en grande katastrof. En oikein tiedä, mitä tekisin. On kai pakko lähteä vaateostoksille. Huokaisen. Muuten äitiyteen hukkumisen merkkejä on muunmuassa se, että lapsista on tullut elämäntapa ja äidin oma aika on turhaa hömpötystä, lapsi otetaan mukaan joka paikkaan, ettei hän vain saa traumoja ja yhden lapsen harrastuksiin kuskaamisiin ym. kuluu aikaa yli viisi tuntia viikossa. No siis, kyllähän neljästä lapsesta vähän väistämättä jonkinlainen elämäntapa tulee. Mutta minä voin surutta jättää lapset pihalle tai kaverien luo tai isänsä kanssa kotiin ja lähteä ilomielin ystävän luo juomaan kahvia ja höpöttelemään naisten juttuja. Kolmen tunnin päästä pitää kyllä miettiä, että kai sitä kotiinkin täytyy mennä, vaikka ei olla päästy alkua pidemmälle missään jutussa ja kaikki on aivan kesken! Kaikkien lasten harrastussambaan kuluu yhteensä aikaa 3,5 tuntia viikossa, mikä on mielestäni juurikin kohtuullinen määrä.
Täytynee tarkentaa, että itseasiassa olen hukkunut äitiyteen. Tämä nyt ilmeisesti kumoaakin kaiken edellä kertomani. Mutta olen hukkunut siihen vain vauvani kanssa ja vain tämän vauvan ensimmäisen vuoden. Hän on niin kiinteä osa minua, että siirrän vuoden ajaksi sivuun kaikki ylimääräiset tarpeet kuten pikkujoulut, luokkakokoukset, kesäjuhlat, tyttöjen illat ja honeymuunit Hyvän Miehen kanssa. Sitten kun vauva alkaa juoda lehmästä lypsettyä maitoa, tämä äiti sanoo moro ja lähtee tyttöjen kanssa vaikka ja mihin!
Ompelutouhuni ovat aivan pysäkillä. Odotan edelleen TanttuRalli- merkkejä. Minulla on hyvät pipoideat odottamassa, mutta en voi niitä toteuttaa, kun merkki pitää saada sauman väliin. Pipojen perään on jo kyselty, lupasin että ehkä viikon päästä promokierros voi alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti