maanantai 18. huhtikuuta 2011

Pefaan ammuttu äitikarhu

Inhoan tätä olotilaa. Se liittyy naiseuteen, hormoneihin ja kuunkiertoon. Niin ainakin oletan. Ja siihen vetoan. Koska en OIKEASTI ole tällainen. Mutta oikeasti, tämä päivä on ollut aivan susi. Se alkoi eilen illansuussa. Pienimuotoisia itku- ja raivokohtauksia siitä, kuinka en jaksa selkä vääränä koko ajan järjestää tavaraa ja siivota jotakin, koska sotku kasvaa toisesta päästä niin, etten pääse ikinä edes oikeisiin puhdistustöihin asti. Tuntui, että harmaa kivi painaa hartioilla. Eikä yö tuonut oikeastaan mitään muutosta olotilaan. Aamusta saakka ärsyttävää. Ärsyttävä Hyvä Mies. Ärsyttäviä kaikenikäisiä lapsia. Ärsyttävän kova tuuli ulkona. Ärsyttävän huonoja perunoita, joita piti kuoria niin kauan, että ne lopulta olivat barbin perunoita. Ärsyttävän hirveän kova työ ja kattilassa muutama barbin peruna. Ärsyttävässä tuulessa ärsyttävä lenkki ärsyttävän vauvan kanssa joka ei nuku. Ei voi edes luetella enempää, koska lista on pitkä ja koostuu pelkistä ärsyttävistä asioista.  NIIN ärsyttävää. Toivottavasti huomiseen mennessä pefani parantuu. Koska en halua olla näin rasittava tyyppi.

Kaiken tämän lomassa sain kuitenkin haettua postilaatikosta TanttuRalli- merkit ja ommeltua pari pipoa, mikä oli sinänsä kyllä aivan turhaa, koska se vain kiristi jo valmiiksi vinkuvia hermojani. Lopputulos oli silti yllätttävän hyvä tilanne huomioon ottaen. 

Meillä on ollut periaate, että autossa ei kuunnella lastenlauluja. Siksipä pienet kultakurkkumme ovat pienestä asti osanneet kaikki Zen Cafen, Maija Vilkkumaan, Maj Karman, Kotiteollisuuden ja lukuisten muiden suomalaisten laulajien ja bändien luritukset ja tunnetusti suomalaisessa musiikissa ei säästellä kirosanoja tai muita hyviä oppeja. Samuli Putron sanoitukset ovat erittäinkin vetoavia, selkeitä ja elämänmakuisia. Yksi kauneimpia on "Elämä on juhla" kappale. Uudella levyllään Samuli ihmettelee, "Miksi rakastuit mieheen, joka on huono sängyssä". Keskisisko on ihan oikeasti hyvä laulamaan, nuotilleen kauniisti ja kovaa ihmeteltiin huonoa miestä sängyssä tänäänkin kodinhoitohuoneessa kumppareita riisuttaessa. Isosisko sen sijaan huomasi ihmetellä, mitä se huono sängyssä tarkoittaa. Käsittääkseni sitä, että on huono saamaan unenpäästä kiinni, uneton ja levoton.
 Ja niinhän siinä aina käy; huono omatunto hiipii hartioilleni kun olen saanut lapset nukkumaan. Onneksi meillä on huomenna taas uusi päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti